MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

TAKAISIN

 

 

 

 

Maaliskuun täysistunto Strasbourgissa 13.–16.3.2006

Maanantaina 13.3. käsiteltiin muun muassa naisten oikeuksien valiokunnan esittämää kysymystä pakkoprostituutiosta kansainvälisten urheilutapahtumien yhteydessä. Ilmiötä voidaan pitää yhteiseurooppalaisena ongelmana ja se on noussut ajankohtaiseksi taas Saksassa pidettävien jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä.

***

EU-tukien oikeutus yritysten toiminnan siirtämisen yhteydessä

Parlamentti käsitteli aluekehitysvaliokunnassa hyväksyttyä Alain Hutchinsonin (PSE) mietintöä, jossa tuetaan ehdotusta yritysten rankaisemisesta jotka vastaanottavat EU--rahoitusta mutta siirtävät toimintansa toiseen maahan seitsemän vuoden kuluessa EU-tuen vastaanottamisen jälkeen. Valiokunta kehottaa lisäksi komissiota laatimaan listan yrityksistä, jotka rikkovat EU-tukia tai kansallisia tukia koskevia sääntöjä.

Euroopan parlamentti puolsi suurella enemmistöllä myös sosiaalidemokraattisen ryhmän vahvaa kantaa, jonka mukaisesti EU:n tulee selkeästi osoittaa, etteivät EU-tuet ole oikeutettuja, kun tuilla käytännössä rahoitetaan yrityksen toimintojen siirtäminen pois alkuperäisestä maasta.

***

Euroopan parlamentti: Lissabonin strategiaan tarvittavat välineet eivät ole samalla tasolla kunnianhimoisten tavoitteiden kanssa

Keskiviikkona Euroopan parlamentti käsitteli komission tammikuussa 2006 julkistamaa Lissabonin strategian seurantaraporttia, jonka tarkoituksena on nopeuttaa strategiaan liittyvien uudistusten toteuttamista. Komission raportissa esitettiin neljä painopistettä joihin jäsenmaiden johtajia pyydetään sitoutumaan maaliskuussa järjestettävän EU:n huippukokouksen yhteydessä.

Euroopan parlamentin Sosialidemokraattisen ryhmän (PES) puheenjohtajan Martin Schulzin mukaan Lissabonin strategia on teoriassa muotoiltu erittäin hyvin vastaamaan globalisaation haasteita, mutta kuudessa vuodessa ei ole tapahtunut juuri mitään. Vastuulliset ja Lissabonin strategiaan myöntyneet kansalliset päättäjät eivät pysty valitsemaan tietään euroopan ja kansallisen tason välillä. Myös konservatiiviryhmän (PPE-DE) varapuheenjohtajan Robert Goebbelsin mukaan "Strategia ilman välineitä on kuin Napoleon ilman armeijaa: voimaton ja tarpeeton"

Euroopan parlamentin jäsenet tuomitsivat myös rahoituskehyssuunnitelmat vuosille 2007--2013, sillä budjetin mahdollistamat välineet Lissabonin tavoitteiden konkreettiseksi saavuttamiseksi ovat minimaaliset. Euroalueen kasvua kuvattiin lähinnä "aneemiseksi" ja erittäin huolestuttavaksi parlamentti euroalueen investointien määrää, vähäistä panostusta korkeatasoiseen tutkimukseen ja innovaatioiden tukemiseen.

Ensiavuksi Lissabonin strategian tukemiseksi suositeltiinkin koherenttiin rahoitusnäkemykseen pääsyä ja makrotaloudellisten olosuhteiden saattamista taloudelliselle kasvulle suotuisaan suuntaan.

Ratkaisuja Lissabonin strategian päämäärien saavuttamiseksi pyritään löytämään maaliskuun huippukokouksessa.

  Sivun alkuun