|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Ellan ja Eveliinan päiväkirja 4.-17.6.2007, Bryssel Keskiviikko 6.6.2007 Tänään alkaa kahden päivän mittainen täysistunto, jota myös me menemme seuraamaan. Kävimme hakemassa kolmannesta kerroksesta täysistunnon äänestyksiä varten valtavan pinon papereita ja jälleen kerran tarjolla oli samat niput eri kielillä. Jo meidän sylissämme komeili sellainen pino monisteita, että mietimme millainen määrä paperia kuluu kaikkiaan päivän aikana parlamentissa. Systeemi ei tunnu järkevältä, mutta ainakin paperin kierrätys talossa toimii. Täysistunto alkaa iltapäivällä, joten siihen asti tutkimme tarkemmin valiokuntia, joissa Riitta on jäsenenä tai varajäsenenä. Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnassa on 68 jäsentä ja saman verran varajäseniä. Kyseessä on siis melko suuri valiokunta. Tämän valiokunnan tehtävät jaetaan kolmeen osaan: ympäristöpolitiikka ja ympäristönsuojelutoimet (esim. jätehuolto, kierrätys, biologisen monimuotoisuuden suojelu ja kestävä kehitys), kansanterveys (esim. lääkkeet ja kosmetiikka) sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvät asiat (esim. merkinnät, turvallisuus, tuotannon valvonta). Valiokunta tekee yhteistyötä myös erilaisten keskusten, virastojen ja toimistojen kuten Euroopan ympäristökeskuksen kanssa. Viime toukokuussa väliaikainen ilmastonmuutosvaliokunta aloitti 12 kuukautta kestävän toimikautensa. Valiokuntaan kuuluu 60 jäsentä, joista neljä on suomalaisia. Sen tehtävinä on tarkkailla ilmastonmuutoksen tilannetta sekä esittää mahdollisia toimia keskilämpötilan nousun hidastamiseksi. Sen lisäksi valiokunnan tulee arvioida taloudellisia vaikutuksia ja kustannuksia, joita aiheutuu, jos mitään ei tehdä. Valiokunta tekee myös selityksen viimeaikaisista edistysaskelista ja toimikauden päätteeksi mietinnön, joka sisältää suosituksia toteutettaviksi toimiksi. Väliaikaisten valiokuntien perustaminen on melko harvinaista, mutta ilmastonmuutos on suuri ongelma, josta parlamentti on jo kauan ollut huolissaan. Aluekehitysvaliokunnassa on 52 jäsentä ja sen toimialaan kuuluu EU:n aluepolitiikan välineet. Se huolehtii alueiden (erityisesti esim. syrjäisten seutujen ja saarien) välisestä yhteistyöstä sekä niiden toiminnasta järjestöjen ja viranomaisten kanssa. Valiokunnan toimivaltaan kuuluu myös muiden politiikan alojen vaikutukset unionin taloudelliseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Sen vastuulla on mm. aluekehitys- ja koheesiorahasto. Nyt alamme tutkailla täysistunnon esityslistaa ja asiakirjoja ja tutustua tarkemmin, mistä istunnossa puhutaan. Saa nähdä, miten hyvin pysytään kärryillä. Esityslistasta ensimmäisenä silmiimme tarttui tämänpäiväisen istunnon kesto: 15:00–24:00. Me seuraamme istuntoa kuitenkin vain kaksi tuntia. Salissa tuskin kukaan istuu aivan koko aikaa paikoillaan, mutta kyllä se silti melko puuduttavalta kuulostaa. Onneksi siellä on hyvät penkit.
|
|