Riitta Myller
Demarin kolumni 12.10.2000

Unioni nizzan jälkeen - avoin, selkeä, tehokas?

EU-maiden johtajat kokoontuvat tänään ja huomenna Biarritziin. Ranskan puheenjohtajuuskauden ensimmäisen huippukokouksen listalla on isoja asioita, tällä kertaa ehkä tavanomaistakin tärkeämpiä. Kokouksen tavoitteena on nimittäin löytää ratkaisut unionin päätöksenteon uudistamiseksi, jotta uusi perussopimus voitaisiin allekirjoittaa Nizzassa joulukuussa. Asioita on käsitelty nk. hallitusten välisessä konferenssissa ja yhteisymmärrystä haetaan edelleen. Useinhan on niin, että ratkaisuja alkaa löytyä takarajan lähetessä

Unionilla on joka tapauksessa edessään remontti, jotta se voisi järkevällä tavalla toimia myös tulevan laajentumisen jälkeenkin. Kysymys on komission koosta, äänten painotuksesta EU:n neuvostossa sekä määräenemmistöpäätösten käytön lisäämisestä. Politiikan sisällön kannalta tämä viime mainittu on ehdottomasti se tärkein kysymys. Jos meillä on yhdessä asetettuja tavoitteita taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen vahvistamiseksi Euroopassa, on silloin myös saatava käyttöön tehokkaat välineet. Tämä merkitsee mm. määränemmistön käyttön lisäämistä ehdottoman yksimielisyyden kustannuksella.

Määräenemmistöjen käyttöä olisi tarpeen lisätä varsinkin pääomaverotuksessa. Pohjoismaisen hyvinvointimallin puolustaminen edellyttää sisämarkkinoilla yhteisiä periaatteita tällä alueella, muutoin pääomat karkaavat sinne, missä niitä kohdellaan lempeimmin. Arkikeskustelussa asia kääntyy helposti päälaelleen, mistä on esimerkkinä Tanskan äskettäin pidetty EMU-kansanäänestys. Tanskalaisia peloteltiin eläkkeiden leikkauksilla, vaikka sosiaaliturvan perustan suojaaminen nimenomaan edellyttää yhteisiä eurooppalaisia päätöksiä mm. veropohjasta.

Päätöksenteon uudistamiseen liittyvien ratkaisujen rinnalla hallitusten välinen konferenssi on käsitellyt myös joustavuutta eli tiiviimpää yhteistyötä sitä haluavien jäsenmaiden kesken. Tätä aihettahan on sivuttu useissa kevään ja kesän mittaan pidetyissä puheissa. Suurten kesken on siellä ja täällä hellitty ajatusta pienen ydinryhmän keskinäisen yhteistyön erkaannuttamisesta unionin päätöksenteosta. Tämä on herättänyt hämmennystä siitä, mihin unionissa ollaan menossa.

Päätöksenteon pitäminen unionin sisällä on nimenomaan pienten maiden etu sen sijaan, että eräät isot jäsenmaat sopisivat asiat keskenään ja toisivat ne sitten ikäänkuin tiedoksi muille. Unionin asemaa vahvistavalla kannalla oli myös komission puheenjohtaja Romano Prodi puhuessaan europarlamentissa viime viikolla. Hän muistutti, että painopisteen hallitusten välisen yhteistyön suuntaan johtaisi siihen, että yhteisöstä tulisi lähinnä kansainvälinen keskustelukerho sen lisäksi, että suuntaus heikentäisi päätösten demokraattista valvontaa. Turvataksemme kaikkien jäsenmaiden vaikutusmahdollisuudet myös tulevaisuudessa, tarvitsemme selkeät pelisäännöt, joihin kuuluu vahva ja toimivaltainen komissio sekä hallitusten osallistuminen päätöksentekoon EU:n neuvoston puitteissa ja yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa.

On edelleen mahdollista, että joulukuuhun ja Nizzaan mennessä ei urakkaa saada valmiiksi. Tämä olisi osoitus poliittisen tahdon puutteesta ja myös merkki siitä, että unioni ei oikeasti ole valmis laajentumiseen. Prodin mainitsema vuosiluku 2003 ajankohtana, jolloin unionin olisi valmis ottamaan vastaan uusia jäseniä, voitaisiin silloin unohtaa.

Unionin, tai tarkasti ottaen Euroopan yhteisöjen perussopimuksia, on tällä hetkellä parisenkymmentä, mihin Nizzan jälkeen tulee yksi lisää. Tällainen säädösrypäle ei hevin aukea kansalaisille ja siksi päätöksenteon avoimuutta ja ymmärrettävyyttä on lisättävä. On myös pystyttävä perustelemaan se lisäarvo, mikä saadaan joidenkin asioiden kuulumisesta unionin toimivaltaan sen sijaan, että niistä päätettäisiin kansallisesti. Euroopan parlamentti on esittänyt perussopimusten kokoamista unionin perustuslaiksi, mikä uskoakseni helpottaisi myös kansalaisten mahdollisuuksia seurata esillä olevia asioita ja niihin vaikuttamista.