MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   
ARKISTO

 

Strasbourg, 25.10.2005

SDP:n euroedustajat: McCreevy kaivaa puheillaan pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan pohjaa

SDP:n euroedustajat Lasse Lehtinen, Riitta Myller ja Reino Paasilinna ovat pettyneitä komission puheenjohtaja José Manuel Barroson ja sisämarkkinakomissaari Charlie McCreevyn vastauksiin Euroopan parlamentille ns. Vaxholm-kiistasta.

– McCreevy kaivaa puheillaan pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan pohjaa. Kyse on työntekijöiden - niin ruotsalaisten, latvialaisten ja laajemmalti myös suomalaisten- oikeuksien puolustamisesta, euroedustaja ja SDP:n valtuuskunnan puheenjohtaja Reino Paasilinna toteaa.

– Vaxholmin koulun rakennusurakan voittanut yhtiö maksoi useille latvialaisille työntekijöilleen alle neljän euron tuntipalkkaa eikä korvannut ylitöitä asianmukaisesti. Myös lähdeveroissa ja sosiaaliturvamaksuissa oli epäselvyyksiä. EU:n säännöt ovat selvät: lähetettyjen työntekijöiden tulee noudattaa kohdemaan minimityöehtoja. Vaxholmin tapauksessa näin ei tapahtunut.

– Kiista liittyy myös palveludirektiiviin, josta ei saa tehdä eurooppalaista dumppausdirektiiviä. Jos Eurooppa ei pysty estämään työehtojen dumppausta, kukaan muukaan ei siihen maailmassa kykene. Globalisaatio on johtanut suomalaisen työntekijän kilpailuun kiinalaisen kanssa suomalaisten johtajien optioituessa.

EU voi menettää kannatusta Vaxholm-kiistan takia

– Pohjoismaissa työehtosopimuspolitiikkaa on harjoitettu hyvässä yhteisymmärryksessä. Sosiaalinen dialogi toimii. Jos pohjoismainen työmarkkinakulttuuri joutuu EU-oikeuden tuomitsemaksi, unioni menettää kannatusta tavallisten palkansaajien piirissä. Mikäli Vaxholmin tapaus kaataa palveludirektiivin, on tehty suuri vahinko tulevaisuuden Euroopalle ja sen taloudelle, euroedustaja Lasse Lehtinen toteaa.

– Tällaisia tilanteita ei pääsisi syntymään, jos eurooppalainen lainsäädäntöön liitettäisiin rajat ylittävän tilaajavastuun (cross border client liability) käsite. Sen mukaan tilaajan, tässä tapauksessa Vaxholmin kunnan, olisi pitänyt varmistaa, että urakoitsija noudattaa lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä.

Kyse on kamppailusta unionin tulevaisuudesta

– McCreevyn ja Barroson puheet osoittavat, että Euroopan unionissa on meneillään poliittinen kilpailu unionin tulevaisuudesta. Voimasuhteet ovat muuttuneet. Sosiaalisempi Eurooppa käy kamppailua liberalismia vastaan. Niin kauan kuin Euroopan sosialidemokraateilla on vahva asema EU- parlamentissa, emme hyväksy yltiöliberaalia Eurooppaa, euroedustaja Riitta Myller arvioi.

– On käsittämätöntä väittää Ruotsia protektionistiseksi. Ruotsi oli EU:n vanhoista jäsenmaista ainoa, joka ei asettanut minkäänlaisia rajoituksia uusien jäsenmaiden työntekijöiden vapaalle liikkumiselle.

Vaxholm-kiista kärjistyi Euroopan parlamentissa, kun McCreevy ilmoitti pitävänsä Ruotsin hallituksen toimia kiistassa protektionistisina. Parlamentin sosialistien vaatimuksesta Barroso ja McCreevy vastasivat tänään parlamentille siitä, edustavatko McCreevyn lausunnot koko komission kantaa.

  Sivun alkuun