ARKISTO
|
 |
Strasbourg, 21.4.2004
ITÄMEREN ERITYISPIIRTEET HUOMIOITIIN PARLAMENTIN
MERITURVALLISUUSLINJAUKSESSA
- Itämeren erityispiirteet, mm. talviolosuhteet,
sisällytettiin Euroopan parlamentin tänään hyväksymään
meriturvallisuusmietintöön. Vuoden alussa perustetun väliaikaisen
valiokunnan tehtävä oli tutkia ja tuoda esille puutteet, joita
meriturvallisuudessa on edelleen sekä EU:n alueella että maailmanlaajuisesti.
Perustana työlle olivat Ranskan ja Espanja edustalla tapahtuneet
öljykatastrofit. -Oli tärkeää, että myös
Itämeren erityispiirteet sisällytettiin mietintöön,
sanoi asiaa ajanut valiokunnan jäsen Riitta Myller.
- Jos Prestige olisi uponnut Suomenlahdella, seuraukset olisivat olleet
katastrofaaliset. Siksi meriturvallisuuden kehittäminen on Suomenkin
kannalta erittäin tärkeää. Lisäksi on välttämätöntä
saada Venäjä mukaan tiukimpiin kansainvälisiin sopimuksiin,
Myller muistutti.
Väliaikaisen, meriturvallisuutta käsittelevän valiokunnan
valmistelemassa oma-aloitemietinnössä puututaan esimerkiksi
viranomaisten vastuuseen, kansainvälisen yhteistyön parantamiseen
ja onnettomuuksien ympäristövaikutuksiin. - Espanjan rannikolla
tapahtuneen Prestige-onnettomuuden kaltaisissa tapauksissa on ehdottoman
tärkeää, että viranomaiset tekevät yhteistyötä
sekä jäsenmaiden sisällä että välillä,
jotta vahingon vaikutukset voidaan minimoida, valiokunnan jäsen Myller
korosti.- Taloudellisen vastuun on saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti
oltava laivayhtiöillä. Tämä voidaan järjestää
esimerkiksi pakollisin vakuuutuksin, kuten parlamentin mietinnössäkin
esitetään.
|