ARKISTO
|
 |
Strasbourg, 10.2.2004
TAUTIEN EHKÄISY- JA VALVONTAVIRASTO TARPEEN
Euroopan unioniin perustettava tautien ehkäisyä
ja valvontaa hoitavaa virasto on välttämätön kansalaisten
turvallisuuden tae maailmalaajuistuvilla markkinoilla, sanoi Euroopan
parlamentin jäsen Riitta Myller Strasbourgissa tiistaina.
Sars-epidemia ja viime viikkojen uutiset lintuinfluenssan leviämisestä
merkitsevät sitä, että Euroopan unionin on kyettävä
valvomaan ja ehkäisemään entistä paremmin mahdollisten
epidemioiden tuloa alueellemme. Viraston tehtäviin kuuluisi myös
mahdollisen bioterrorismin tunnistaminen ja torjuminen, Myller kertoo.
Viime joulukuussa päätetyssä virastopaketissa tautien ehkäisy-
ja valvontavirasto sijoitetaan Ruotsiin. Parlamentti kritisoi sitä,
että päätös sijoituspaikasta oli tehty ennen kuin
koko virastoa on perustettu. Jäsenvaltiot käsittelevät
asiaa seuraavaksi.
|