MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

ARKISTO

 

Tiedote 4.2.2008 Joensuu

Riitta Myller ei enää ehdolle eurovaaleihin

Suomen pitkäaikaisin Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller ei asetu ehdolle puolentoista vuoden kuluttua järjestettävissä eurovaaleissa.

Suomen EU-jäsenyyden alusta, vuodesta 1995 lähtien MEP:nä toiminut Myller kertoo päätöksen taustalla olevan henkilökohtaiset syyt.

 – Tämän kauden lopussa olen reissannut Joensuu - Helsinki - Bryssel - Strasbourg väliä neljätoista ja puoli vuotta. Vuosien varrella minulle on esitetty säännöllisesti kysymys, eikö reissaaminen kyllästytä. Yhtä säännöllisesti olen vastannut, että kun kyllästymisen absoluuttinen raja ylittyy, niin teen asiasta johtopäätökset. Johtopäätösten aika on nyt. Työ sinänsä on ollut ja on kiinnostavaa ja haasteellista.

Myller on halunnut tehdä omat ratkaisunsa riittävän hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja, jotta puolueen vaalivalmistelut saisivat riittävästi potkua.

- Puolueen kannatuksen nostamiseksi olisi tärkeää, että uudet, innokkaat ja työtä pelkäämättömät ehdokkaat näkisivät Euroopan parlamenttiin pyrkimisen haasteena ja siellä työskentelyn todellisena demokraattisena vaikuttamisen paikkana. Uskon myös, että Itä-Suomesta jatkossakin on sosialidemokraattinen edustus Euroopan parlamentissa.

- Valtakirjani tälle kaudelle on voimassa vuoden 2009 heinäkuun loppuun saakka, ja parlamentissa on alkanut kuumeinen työ ilmastopaketin hyväksymiseksi.  Olen sosialidemokraattisen ryhmän vastaava ilmastonmuutosvaliokunnassa, ja tämä työ sekä työt ympäristövaliokunnassa ja aluepoliittisessa  valiokunnassa pitävät minut kiireisenä kauden loppuun saakka, kertoo ahkeruudestaan ja tunnollisuudestaan yli puoluerajojen arvostettu Myller.

 

  Sivun alkuun