|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Uusi energiapaketti askel kohti kestävää ilmastopolitiikkaa - Komission ehdotukset ilmastonmuutoksen hillintään tähtääviksi toimiksi ovat hyvä alku, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller Brysselissä pidetyssä parlamentin istunnossa keskiviikkona.
- Euroopan on sitouduttava tiukasti ympäristön ja talouden kannalta kestävään politiikkaan. Tämä merkitsee, että EU:n on vähennettävä omia päästöjään 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vain näin voidaan varmistaa, että maailmanlaajuisesti päästöt kääntyvät laskuun vajaan vuosikymmenen kuluessa, joka on edellytys sille, että maailman lämpötila ei nouse yli kahden asteen verrattuna esiteolliseen aikaan. Tämä on kriittinen piste, sen jälkeen sekä taloudelliset että inhimilliset kustannukset kasvavat liian suuriksi, sanoi Myller.
- On välttämätöntä päättää sitovista tavoitteista uusiutuville energialähteille. Suomelle tullut tavoite nostaa uusiutuvien energioiden osuus 38 prosenttiin on nähtävä mahdollisuutena kasvattaa omaa osaamistamme tällä alueella. Näin myös varmistamme korkean teknologian työpaikat tulevaisuudessa, Myller kertoi.
- Päästövähennysten saavuttamiseksi päästökauppajärjestelmä on keskeinen. Komission ehdotukset tähtäävät siihen, että päästökauppaa vaivaavat lastentaudit, kuten päästöoikeuksien yliallokoinnista johtuvat ylimääräiset "windfall" -voitot saadaan kuriin huutokauppaamalla pääosa päästöoikeuksista. Myllerin mukaan tämä on oikea suunta. Toki on tiedostettava, että energiaintensiivinen teollisuus tarvitsee erityistoimenpiteitä, jotta päästöjä ei vain siirretä maanosasta toiseen, totesi Myller.
|
|