MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

ARKISTO

 

Tiedote 30.11.2007 Helsinki, Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston pressikahvit

Kuka valmis ilmastotalkoisiin?

- Ilmastomuutoksesta ja sen vaatimista toimenpiteistä ollaan jo laajasti yksimielisiä. Ongelmat tulevat vasta, kun vaaditaan konkreettisia toimenpiteitä, sanoi Riitta Myller  Helsingissä perjantaina.

- Tiedetään esim. liikenteestä, että erityisesti yksityisautoilun ja lentoliikenteen kasvu ovat suurimpia uhkia päästövähennysten onnistumiselle. Todellisten vähennystavoitteiden hyväksyminen näille aloille on ollut kuitenkin vaikeaa.

- Tämä on näkynyt mm. Euroopan parlamentissa, kun autojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä äänestettiin: parlamentin keskusta-oikeisto halusi myöhästyttää autoteollisuudelta vaadittavia toimia kolmella vuodella siitä mikä oli komission ehdotus. Parlamentin vasemmisto ja vihreät tukivat sitä, että autoteollisuus velvoitettaisiin vuoden 2012 jälkeen tuottamaan vain ajoneuvoja, joiden päästöt /km eivät ylitä 120gr hiilioksidia. Tähän on jo nyt tekniset mahdollisuudet, ei ole mitään syytä antaa teollisuudelle lisäaikaa, sanoi Myller.

Myllerin mukaan Suomen ns. vihreä autoverouudistus ei ole yhtään parempi ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

- Autoliikkeiden mainosten mukaan jopa yli 200 gr/km tupruttavat automallit saavat tuhansien eurojen verohelpotuksen. Miten tämä auttaa ohjaamaan kulutusta vähäpäästöisiin autoihin? Verohelpotus tulisi kohdistaa vain autoihin, joiden päästöt ovat alle Suomen nykyisen keskiarvon 170gr/ km, mieluummin tämän alittaviin.

- Mikä tärkeintä samaan aikaan olisi panostettava joukkoliikenteen todelliseen kehittämiseen, jotta yksityisautoilulle olisi todellinen vaihtoehto myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Lentoliikenteen kasvu olisi pysäytettävä kehittämällä raideliikennettä todelliseksi vaihtoehdoksi kaupunkien välisessä liikenteessä.

- Suomessa on nostettu valtava kampanja sitä vastaan, ettei EU:n tulevissa päätöksissä nostettaisi Suomen osuutta uusiutuvissa energioissa. Tavoitteena on ilmapiirin  muokkaus uusien ydinvoimaloiden varalle – miksi sitä ei kuitenkaan rohjeta sanoa ääneen ?, Myller ihmetteli.

Rakenteilla olevasta viidennestä ydinvoimalasta ei ole Suomelle apua päästövähennystavoitteiden saavuttamisesta vuoteen 2020 mennessä eikä lisäydinvoima ole pitemmällä tähtäyksellä kestävä energiaratkaisu.

- Jos lisäydinvoimaan päädytään, investoinnit ovat pois energiatehokkuutta ja uusiutuvia energioita edistäviltä ratkaisuilta.

- Suomessa olisi tehtävä pikaisesti selvitys minkälaisilla ehdoilla uusiutuvan energian osuutta on kasvatettavissa. Selvityksen olisi pohjauduttava uusinta teknologiaa jo hyödyntävien ja sitä suunnittelevien yritysten näkemyksiin ja visioihin tulevaisuuden mahdollisuuksista.

  Sivun alkuun