|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Tiedote 14.6.2007 Bryssel Kiinan ympäristöteknologiamarkkinat auttavat myös Eurooppaa pääsemään ilmastotavoitteisiinsa Kiinan huimat ympäristöteknologiamarkkinat tekevät mahdolliseksi entistä suuremmat satsaukset uusiin teknologioihin, joilla kasvihuonekaasuja saadaan vähennettyä ja energiatehokkkuutta parannettua, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller torstaina Kiina-EU -seminaarissa Brysselissä. -Pyrkimällä voimakkaasti ottamaan mahdollisimman suuri siivu Kiinan markkinoista parannamme eurooppalaisten yritysten taloudellisia mahdollisuuksia sijoittaa uusimpiin teknologioihin.Tätä kehitystä tarvitaan myös EU:n omien ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Ympäristöteknologioille on luvassa entistä suuremmat markkinat, kun Kiina on hyväksynyt paitsi oman ilmasto-ohjelmansa myös ohjelman siitä, kuinka saavuttaa tavoitteensa hiilidioksidin vähentämiseksi. - Euroopan unioni on kuitenkin vaarassa jäädä kilpailussa kakkoseksi, koska Yhdysvallat on panostanut ja panostaa merkittävästi enemmän tällä alueeella Kiinaan kuin EU. Yhdysvallat on mm. poistanut vientitullit ympäristöteknologialta. EU:n on vastattava tähän haasteeseen tai menetämme kilpailun, huomautti Myller. - Myös Euroopan unionissa on kehitettävä uusia konkreettisia keinoja ympäristöviennin edistämiseksi. Esimerkiksi Italia tarjoaa ympäristöalan yritysten pilottihankkeille tukia, joilla testataan markkinoiden reaktioita. Saatujen kokemusten perusteella tätä toimintaa tulisi laajentaa koko EU:n alueelle. Olisi huomattava, että hyvä pilottihanke voi avata suuret ekoinnovaatioalan markkinat sekä Euroopassa että muualla, muistutti Myller. |
|