Strasbourg 14.3.2006
Riitta Myller: EU:n tasa-arvoinstituutti tervetullut
Naisten ja miesten tasa-arvosta on puhuttu jo riittävästi. Nyt tarvitaan käytännön tekoja. Yksi tällainen teko liikahti pitkän askeleen eteenpäin tänään, kun Euroopan parlamentti äänesti selvin numeroin EU:n tasa-arvoinstituutin perustamisen puolesta.
– EU:n tasa-arvoinstituuttia tarvitaan, jotta tietäisimme mistä edelleen jatkuva epätasa-arvo johtuu ja mitkä ovat tehokkaita keinoja epätasa-arvon poistamiseksi, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller (sd.) tänään Strasbourgissa.
– Euroopassa on paljon erilaista kokemusta ja hyviä malleja tasa-arvon edistämisessä. Instituutilla tulee olla merkittävä tehtävä konkreettisten esimerkkien ja mallien levittämisessä koko EU:n alueelle.
– EU:n saaminen maailman kilpailukyisimmäksi taloudeksi edellyttää miesten ja naisten tasa-arvoista kohtelua sekä palkkauksessa että tehtävien jakautumisessa ja palkkatyöhön osallistumisessa, sanoi Myller. Itävalta on puheenjohtajakaudellaan pyrkinyt vauhdittamaan tasa-arvoinstituutin perustamista ja komissio on toivonut, että lopulliset päätökset saadaan aikaan viimeistään Suomen puheenjohtajuuden loppuun mennessä. Slovenia on jo lähtenyt kilpailuun instituutin sijaintipaikasta.
Lisätietoja: Riitta Myller 040 504 8303