MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

Kirjoitukset 2006

Kirjoitukset 2005

Kirjoitukset 2004

Vanhemmat kirjoitukset ja puheet

Tiedotteet

 

Luopuuko oikeisto hyvinvointimallista ?

Suomen oikeisto on nyt pikavauhtia irtisanoutumassa hyvinvointimallista, joka on kansainvälisissä vertailuissa osoittautunut sekä kasvua että oikeudenmukaisuutta edistäväksi. Tälle mallille on kysyntää maailmalla, mutta hylkääkö Suomen keskusta sen osana tukeaan Niinistön politiikalle, kysyi Riitta Myller sunnuntaina Arjen turvallisuus -tapahtumassa Joensuussa.

Pohjoismainen hyvinvointimalli perustuu koulutuksen, työn ja osaamisen korostamiselle sekä ihmisen omien voimavarojen tukemiselle. Näin on onnistuttu yhtä aikaa sekä kasvattamaan että jakamaan kakkua. Solidaarinen tulopolitiikka ja eri kansanryhmien tasapuolinen huomioiminen ovat tuottaneet Suomeen yhden maailman tasa-arvoisemmista yhteiskunnista. Tätä mallia ovat perustaltaan olleet kehittämässä punamultahallitukset.

Niinistön kampanjan yksi kärki on kohdistettu pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntamallia vastaan. Niinistö on myös todennut, että tuloerojen kasvu on normaalia kehitystä.

Yhteisvastuu eli myöstuki heikoimmassa asemassa oleville, on aina ollut suomalaisen yhteiskunnan vahvuus. Tarja Halonen on ollut kansanedustajana ja ministerinä kehittämässä ja presidenttinä tukemassa yhteisvastuun yhteiskuntaa.

Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller (Sd) Arjen turvallisuus –tapahtumassa Joensuun Carelicumissa

  Sivun alkuun