MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   
ARKISTO

 

SDP:n ja TSL:n EU-luentotilaisuus Iisalmen työväentalo, 28.10.2005

EU-aluetukea luovuuteen lisättävä

- EU:n aluepoliittista rahoitusta on voitava tulevaisuudessa käyttää entistä paremmin uusien innovaatioiden ja sovellutusten kehittämiseen sekä tuotteistamiseen.

- Itä-Suomen tulisi panostaa erityisesti metsäresurssin hyödyntämiseen uuden teknologian avulla. Panostamalla mm. metsäkemiaan saadaan puuraaka-aineesta kokonaan uusia korkean jalostusasteen tuoteryhmiä, kuten lääkkeitä, elintarvikkeita ja kemianteollisuuden raaka-aineita.

- Uudet työpaikat ovat paras mittari EU:n aluepolitiikan tuloksista. EU:n aluepolitiikan tuloksellisuutta on mitattava uusien työpaikkojen määrällä ja myös laadulla. Työpaikkojen määrä on tarkeä kamppailtaessa pitkäaikaistyöttömyyttä vastaan ja laatu siksi, että saamme pidettyä koulutetut nuoret alueella.

 - EU:n aluepolitiikan on myös menneillään olevan rahoituskauden päättyessä (2006) turvattava Itä-Suomen erityskohtelu. Kesästä asti pysähdyksissä olevat rahoitusneuvottelut on saatava pikaisesti jatkumaan, jotta tukea saavien alueiden kehitystoimet voivat jatkua vuoden 2007 alusta ilman katkosta.

 


  Sivun alkuun