MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

ARKISTO

 

Lehdistötiedote 17.2.2005

”EU:n perustuslakikeskustelussa väärä painotus”

Puolustusasiat ovat europarlamentaarikko Riitta Myllerin (sd.) mielestä nousseet EU:n perustuslakikeskustelussa liian hallitsevaan asemaan. Demokratian laajeneminen on jäänyt taka-alalle, vaikka Myllerin mukaan siitä EU:n perustuslaillisessa sopimuksessa on ennen kaikkea kysymys.

- Vaikka suomalaiset tuntevatkin muihin maihin verrattuna hyvin uutta perustuslakia, moni on saatu uskomaan, että merkittävin asia siinä on EU:n yhteinen puolustus ja nopean toiminnan joukot, Myller totesi eduskunnan Kansalaisinfon tilaisuudessa.

Hänen mukaansa perustuslaki tekee EU:n toiminnan ymmärrettäväksi kansalaisille ja lisää kansanvaltaa unionin päätöksenteossa, kun vaaleilla valitun parlamentin asema vahvistuu.

- Laki selkeyttää myös eurooppalaisen yhteistyön tavoitetta kestävästä kehityksestä, joka perustuu hyvään kilpailukykyyn yhdistettynä hyvään työllisyyteen, ympäristön- ja kuluttajansuojeluun.

Myllerin mukaan perustuslaista tarvittaisiin pikaisesti selkokielinen ja tiivis kansanpainos, joka olisi helposti kaikkien halukkaiden saatavilla.

- Jakeluväyliä voisivat olla julkiset tilat, kirjastot, koulut, oppilaitokset. Kirjasta voitaisiin levittää myös kansalaisjärjestöjen ja ay- liikkeen kautta.

 

 

  Sivun alkuun