|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Ilomantsi 3.5.2004
- Euroopan unionin aluepolitiikan tulee kyetä vauhdittamaan 25 maan unionin kasvua ja kilpailukykyä. Tämä tapahtuu parhaiten tukemalla koko sisämarkkina-alueen tasapainoista kehitystä, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller EU:n aluepolitiikka ja Itä-Suomen tulevaisuus -seminaarissa Ilomantsissa. - Aluepolitiikkaan käytetään nykyään 0,45 % alueen yhteisestä BKT:sta. Tätä osuutta ei saa laskea nettamaksajamaiden esittämällä tavalla tai vaarannamme Itä-Suomen mahdollisuudet EU:n aluekehitysvaroihin, varoitti Myller. 25 maan kehittämistarpeita ei voi hoitaa budjetilla, mikä on pienempi kuin nykyisen 15 maan. Suomen tulee neuvotteluissa muiden jäsenmaiden kanssa varmistaa, että Itä-Suomi on tulevaisuudessa korkeimpien tukien piirissä. Euroopan parlamentti on omissa kannanotoissaan tukenut voimakkaasti tätä tavoitetta. Myller iloitsee siitä, että komissio esittää
lisää voimavaroja EU:n ja sen rajanaapureiden yhteistyöhön.
Samalla yhteistyöhön liittyvää hallintoa esitetään
yksinkertaistettavaksi. Tämä tuo lisää mahdollisuuksia
Itä-Suomeen. - Erityisen tyytyväinen olen siitä, että
byrokratiaa yhteistyöhankkeissa vähennetään. Tämä
on ollut asia, jota olen ajanut parlamentissa usean vuoden ajan, sanoi
Myller.
|
|