ARKISTO
|
 |
Lahti, 8.4.2004
PERHEITÄ TUKEMALLA LAPSILLE TURVALLINEN YMPÄRISTÖ
- Lasten hyvinvoinnin turvaaminen on tärkein yhteiskuntapoliittinen
tehtävä, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller
(sd) maanantaina naisten päivän tilaisuudessa Lahdessa.- Yhteiskunnan
on kyettävä omilla palveluillaan tasoittamaan perheiden lähtökohtien
erilaisuutta. Haavoittuvissa olosuhteissa elävien lasten henkisestä
ja fyysisestä hyvinvoinnista on huolehdittava ja mahdollistettava
lasten edusta lähtevä auttaminen.
- Perheille suunnattavan tuen on vahvistettava vanhemmuutta ja lasten
omia selviytymismahdollisuuksia. Eritystä tukea tulee antaa yksinhuoltajaperheille
ja vammaisten lasten perheille. Työntekijä- ja työnantajajärjestöjen
on myös löydettävä nykyistä joustavampia tapoja
sovittaa työ- ja perhe-elämä yhteen niin, että pienten
lasten vanhemmilla olisi todellisia vaihtoehtoja lastenhoidossa, totesi
Myller.
- Euroopan parlamentti suosittaakin, että komission tulisi käynnistää
unionin laajuisia pilottihankkeita, joilla haetaan keinoja mahdollistaa
parempi ja tasa-arvoisempi työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen.
Parlamentti myös kehottaa jokaista jäsenvaltiota laatimaan oppaan,
jossa annettaisiin esimerkkejä onnistuneista hankkeista työ-ja
perhe-elämän yhdistämisestä, kertoi Myller.
|