MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   
ARKISTO

 

Strasbourg, 12.2.2004

ALUEKEHITYSRAHAT TURVATTAVA EU:N BUDJETISSA

- Suomen ei tule mennä kuuden suurimman EU:n nettomaksajan kelkkaan vaatimalla EU:n budjetin jyrkkää leikkaamista samalla, kun yhteisö ottaa kymmenen uutta jäsenmaata, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller (sd.) tänään Strasbourgissa.

Jokainen suomalainen maksaa tänä vuonna nettomaksua EU:n budjettiin 23 euroa. Suomalaiset yritykset ja tutkimuslaitokset ovat jo suoraan hyötyneet EU:n tutkimusohjelmista ja opiskelijat opiskelijavaihdosta huomattavasti enemmän kuin olemme näihin sijoittaneet. On mahdoton yhtälö, että voisimme tavoitella Itä- ja Pohjois-Suomeen nykyisenkaltaista EU:n aluetukea, jos budjettia leikataan nykyisestään ja mukaan tulee kahdeksan maata, joiden kansantuote on alle puolet EU:n keskiarvosta.

Komissio korostaa budjettiehdotuksessaan aivan oikein koulutuksen ja tutkimuksen merkitystä EU:n yhteisenä ponnistuksena ja kilpailukyvyn takaajana. - Suomalaisilla yrityksillä ja alueilla on hyvät edellytykset hyötyä tällaisista painotuksista, Myller totesi.
- On myös järkevää, että työpaikkojen häviämisen uhkaan vastataan kehittämällä uutta osaamista ja uusia keksintöjä verkostoitumalla jäsenmaiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten kesken EU:n tasolla. Tämä on kustannustehokkaampaa kuin käynnistää pieniä yksittäisiä hankkeita erikseen jokaisessa jäsenmaassa.



  Sivun alkuun