|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Strasbourg, 16.12.2003 PETTYMYS EI SAA LAMAANNUTTAA Viikonlopun epäonnistuminen perustuslaillisen sopimuksen loppuun viemisessä ei ole syy luopua tavoittelemasta yhtenäistä ja samaa tahtia kulkeavaa Euroopan unionia. Sosialidemokraattisen ryhmän varapuheenjohtaja Riitta Myller varoittaa jäsenmaita luomasta eri nopeuksien Eurooppaa. - Epäyhtenäisyys heikentää entistään mahdollisuuksiamme saavuttaa tavoitteemme tulla entistä voimakkaammaksi poliittiseksi ja taloudelliseksi tekijäksi maailmassa, sanoi Myller. Nyt pitäisi lähteä jatkamaan neuvotteluja saavutetulta pohjalta. Jatkoneuvotteluihin olisi nostettava vain kiistanalaiset kohdat kuten äänten jakautuminen neuvostossa jäsenmaiden kesken. Suomen kannalta ne kokouksen tulokset, joista jo päästiin sopimukseen, olivat hyviä. Komission kokoonpanosta oli tulossa ratkaisu, joka takaisi kaikille maille tasapuolisen edustuksen. Italian puheenjohtajuutta voi kiittää
myös siitä, että se onnistui saamaan neljä vuotta
auki olleen EU:n virastoratkaisun pakettiin. Hyviä tyylipisteitä
Italia ei välttämättä ansaitse, koska sen syytä
oli, että ratkaisua ei saatu jo kolme vuotta sitten tehtyä.
Toki nyt pöydälle tuli myös joukko uusia virastoja, jotka
helpottivat kompromissia. - Kemikaalivirasto on tärkeä ja tulee
valvomaan erittäin merkittävää osaa eurooppalaisesta
lainsäädännöstä. EU:n alueella on myynnissä
ja kulutuksessa 30 000 kemikaalia, joiden turvallisuudesta ei ole selkeitä
tietoja. Kemikaalidirektiiviä, jonka pohjalta virasto saa toimivaltuutensa,
alettaneen käsittelemään Euroopan parlamentissa vielä
ennen kesän vaaleja, Myller toteaa. |
|