|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Jyväskylä, 13.12.2003 JYVÄSKYLÄN SEUTU KELPAA ESIMERKIKSI ALUEKEHITTÄJILLE - Jyväskylän nousu valtakunnan neljänneksi on pitkän työn tulosta, totesi Riitta Myller Jyväskylässä lauantaina. Myller piti verkostokaupunkihanketta ja alullaan olevaa hyvin-vointiteollisuuden kehittämishanketta erinomaisina keinoina tulevaisuuden rakentami-sessa. Jyväskylä on päässyt hyvään kasvukeskusvauhtiin, vaikka työttömyys edelleen vaivaa. Alueiden kehittämislain uudistuksen myötä ministeriöt saavat suuremman velvoitteen aluekehityksen tasapainottamisessa. Valtioneuvoston piakkoin antama aluekehityksen tavoitepäätös antaa hyvän mahdollisuuden käydä alueellista ja kansallista keskustelua aluepolitiikasta. Valtioneuvoston kannanotto, ministeriöiden valmistelemat toimenpiteet ja maakuntaohjelmat toteuttamissuunnitelmineen tulevat muodostamaan johdonmukai-sen kokonaisuuden. On toivottavaa, että konkreettiset esitykset näkyvät myös valtion talousarviossa. EU:n aluepolitiikassa on tulevalla kaudella mitä todennäköisimmin myös eväitä, mitkä hyödyttävät eteenpäin suuntautuvia innovatiivisia hankkeita myös Jyväskylässä. Komissio antaa tarkempia esityksiä jo tammikuussa. Osaamisperustainen aluepolitiikka perustuu alueiden vahvuuksille. Pitkäjänteinen kou-lutuspolitiikka ja korkeakoulujen lisärahoitus on jakanut nykyaikaisen menestymisen edellytyksiä laajemmalle. Aluekehitystehtävien kirjaaminen lakiin yliopistojen ja ammat-tikorkeakoulujen kolmanneksi tehtäväksi edellyttää myös lisärahoitusta vaikka näitä tehtäviä on jo toteutettu ilman lakia. Myös tutkimusrahoituksen hajauttamista on edis-tettävä edelleen. Tällä hetkellä yli puolet Tekesin ja VTT:n henkilökunnasta on pääkau-punkiseudulla ja se ei voi olla näkymättä tutkimusrahoituksen painottumisessa noin 50 %:sti pääkaupunkiseudulle. Hallituksen tavoite siirtää henkilöstöä TE-keskusten yh-teyteen ja lisätä hajasijoitusta on oikea ja sitä on kiirehdittävä. Valtion toimintojen alueellistamisessa on päästävä vauhtiin. Nykyaikainen tekniikka antaa myöten virastojen ja laitosten entistä suurempaan hajasijoittamisen pääkaupun-kiseudun ulkopuolelle. Kuntien toimiva keskinäinen yhteistyö luo pohjan alueiden kas-vulle ja vetovoimalle. JYKES-yhteistyö on ollut hyvin toimivaa ja esimerkkinä muille alueille, sanoi Myller.
|
|