|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
Tampere 11.10.2003 RIITTÄVÄSTI AIKAA EU:N PERUSTUSLAKIPOHDINNOILLE On viisasta, että EU:n jäsenvaltiot käyvät tarkoin läpi konventin lopputuloksen kiistanalaiset kysymykset. On kuitenkin pidettävä huoli, että lasta ei heitetä pesuveden mukana, vaan demokraattisesti edustavan konventin työlle annetaan riittävä tuki, vaati Euroopan parlamentin jäsen Riitta Myller lauantaina Tampereella. EU-maiden ja uusien jäsenmaiden kansanedustuslaitoksia ja hallituksia edustanut, EU:n tulevaisuutta pohtinut konventti vastasi hyvin niihin haasteisiin, jotka sille oli asetettu. Uuden perustuslain myötä unionista tulee selkeämpi ja ymmärrettävämpi arvoyhteisö, jonka päätöksenteko on nykyistä demokraattisempaa ja avoimenpaa. -Tiedämme minkälaisessa yhteisössä olemme mukana ja vastuunkantajat kulloisistakin päätöksistä ovat helpommin löydettävissä, sanoi Myller. Hyvin tiuhaan on esitetty arvioita, joiden mukaan kiistaa käytäisiin pienten ja suurten jäsenvaltioiden välillä. Varmaan näin on osittain, mutta suurimmat erot kulkevat sen mukana, kuinka tiivistä yhteistyötä EU:ssa halutaan tehdä, väitti Myller. Pohjoismaista Suomi on ollut tiiviimmän yhteistyön kannalla ja muut väljemmän. -Olen ehdottomasti sitä mieltä, että niissä asioissa, joissa unionilla on toimivaltaa on yhteistyön oltava tiivistä ja aloiteoikeus pidettävä komissiolla. Toisaalta EU:n ei pidä puuttua edes puolittain asioihin, jotka eivät sen toimivaltaan kuulu. Niinpä Suomen olisi tuettava HVK:ssa kaikkia niitä ehdotuksia, jotka lisäävät EU:n yhteisöllisyyttä ja aitoa pyrkimystä löytää yhteisiä vastauksia yhteisiin ongelmiin. Tähän listaan kuuluvat ainakin äänivaltaisen komission jäsenen valinta jokaisesta maasta ja kaiken EU:n yhteistyön mahdollistaminen kaikille jäsenille. Suljettuja ytimiä ei tule rakentaa - myöskään puolustukseen. EU:n jäsenmaat vievät perustuslakiehdotusta väärään suuntaan, jos HVK:n tuloksena on yli 30 jäsenen komissio, jossa suurilla jäsenmailla on kaksi komissaaria ja pienillä yksi, varoitti Myller. |
|