|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
UP-kolumni 28.11.2000/Riitta Myller Julkiset palvelut osa kansalaisten eurooppaa Parlamentin liikennevaliokunta äänesti vastikään postipalveluja koskevasta direktiivistä. Komissio ehdotti postipalvelujen avaamista kilpailulle, mitä myös muutamat eurooppalaiset postialan yritykset, mm. Suomen Posti Oy, pyrkivät kovasti lobbaamaan. Suomessahan postin toimintaa ollaan oltu innolla yksityistämässä, mitä on perusteltu mm. EU:n vaatimuksilla. Postin työntekijöiden mielestä Suomessa ollaan menty niin pitkälle, että siihen ei yllä edes komission markkinoiden avaamiseen tähtäävä ehdotus. EU:n piikkiin on siis valheellisesti pantu sellaista, josta postin omistaja- ja hallinnoijatahot saavat ottaa vastuun. EU ei ole edellyttänyt sellaista yksityistämisvimmaa, mitä oikeistopuolueet ideologisista syistä haluavat ajaa. Sitä paitsi komission ehdotukseen postidirektiiviksi on tulossa tiukennuksia parlamentin toimesta. Palvelujen taso, niiden alueellinen saatavuus ja työntekijöiden asema on otettava huomioon, mikä oli sosialidemokraattien vaatimus, mutta mihin myös muut ryhmät valiokunnassa joutuivat lopulta yhtymään. Jokin aika sitten sain viestin Tampereen kaupungin liikennelaitoksen työntekijöiltä. He ilmaisivat huolensa Euroopan komission ehdotuksesta muuttaa julkista liikennettä säätelevää asetusta siten, että tulevaisuudessa Tampereen malli, jossa kaupunki itse vastaa paikallisesta bussiliikenteestä, ei olisi enää mahdollinen. Ehdotuksessa kaupungin oma sisäinen päätös tulkitaan ´julkisia palveluhankintoja koskevaksi sopimukseksi´, jollaisen tekeminen, ei olisi enää mahdollinen ilman kilpailuttamista. Asetusehdotus on ongelmallinen paitsi Tampereen myös laajemminkin koko Suomen kannalta. Kilpailuttamisvaatimuksen lisäksi se rajoittaisi tuettujen allennuslippujärjestelmien käyttämistä sekä mahdollisesti pakottaisi avaamaan myös raideliikenteen kilpailulle. Asian käsittely on vielä alkuvaiheessa ja komission kuulemiset siitä, mitä asetus käytännössä tarkoittaisi, ovat edelleen kesken. Julkisten palvelujen ominaispiirre on, että ne ovat kaikkien kansalaisten saatavilla ja että niiden hinnoittelu ei toimi toimi kaupallisten markkinatekijöiden mukaan vaan niitä voidaan tukea verovaroin. Kilpailuttaminen johtaisi palvelujen pilkkomiseen ja seurauksena olisi kannattavien osasten siirtyminen vapaan kilpailun piiriin, mutta samalla palvelujen tarjontaisi taatusti supistuisi. Ajatellaanpa esimerkiksi Suomen rautatieliikennettä. Nykyisen kaltainen kaikkialle maahan ulottuva liikenne tuskin olisi mahdollinen ilman VR:n monopolia. Europarlamentin sosialidemokraattinen ryhmä on voimakkaasti julkisten palvelujen säilyttämisen kannalla. Demareitteen mielestä Amsterdamin sopimukseen, siis yhteen unionin perussopimukseen, kirjattu periaate yleisistä kaikille kuuluvista palveluista sekä sosiaalisen ja taloudellisen koheesion edistämisestä on otettava tosissaan. Julkisten palvelujen saatavuus on tärkeä osa kansalaisten Eurooppaa. Meille eurooppalaisille sosialidemokraateille tämä on keskeinen arvokysymys unionin tulevaisuutta viitoitettaessa.
|
|