23.1.2003

Esitys neuvoston presidentistä on heikko kompromissi

On sinänsä ymmärrettävää, että EU:n moottorina ikiaikaisesti toiminut Saksa-Ranska akseli aktivoitui etsimään ulospääsyä EU:n tulevaisuuskeskustelun rajalinjojen yli. On kuitenkin valitettavaa, että ratkaisua haetaan suunnasta, joka ei lisää EU:n päätöksenteon selkeyttä, avoimuutta eikä demokraattisuutta.

Kansalaisen näkökulmasta EU:n ongelma on ollut hahmottomuus. On epäselvää kuka on vastuussa ja missä päätökset tehdään. Tätä ongelmaa ratkomaan perustettiin EU:n tulevaisuutta pohtiva valmistelukunta, jonka tehtävänä on esittää jäsenmaiden hallituksille remonttia, joka selkeyttäsi yhteisön päätöksentekoa.

Saksan ja Ranskan ehdotus, joka yhdistää ns. hallitustenvälisyyden ja yhteisöllisyyden sekoittaa edelleen jo ennestään sekavaa päätöksentekoa. Kysymys presidentistä ja niiden lukumäärästä on enemmän kuin statuskysymys. Kysymys on vallan painopisteestä. Mitä enemmän aloite- ja toimeenpanovaltaa annetaan neuvostolle sitä vähemmän avoimuutta ja tasapuolisuutta EU:n päätöksenteko sisältää. Tuskin neuvoston presidentti tyytyisi vain nimelliseen valtaan ja muodolliseen kokousten johtamiseen. Tittelin myötä EU saisi uuden toimielimen uusine virkamieskuntineen.

Ehdotus neuvoston presidentistä on koonnut taakseen jo jäsenmaiden enemmistön. Mukana ovat suuret maat ja myös pieniä maita. Suurten maiden intressit ovat ymmärrettäviä, jos valtapolitiikka riittää perusteluksi, mutta pienten jäsenmaiden mukana olo tässä ketjussa mietityttää. Pienistä maista Ruotsi ja Tanska ovat näyttäneet vihreää valoa neuvoston presidentin valinnalle.

Kysymys on ennen muuta suhtautumisesta EU:n perusluonteeseen. Neuvoston vallan kasvattamista perustellaan hallitustenvälisyydellä, sillä että EU:n johdossa tulee olla jäsenmaiden hallitusten eikä komission. Tämän uskotaan parantavan kunkin yksittäisen jäsenmaan toimintaoikeuksia ja tätä kautta päätäntävaltaa. Jotta tämä ajatteluketju toimisi pitäisi yksimielisyys vaatimus palauttaa kaikkeen EU:n päätöksentekoon. Nythän siitä ollaan pyrkimässä pois. Voi vain kysyä mitä EU:n toimintakyvylle tapahtuu jos yksimielisyyttä päätöksissä edellytetään silloinkin kun mukana on 25 jäsenmaata. Todellisuudessa hallitusten välisyyden painottaminen kasvattaisi suurten maiden valtaa.

Suomessa sekä hallitus, että eduskunta on linjannut kantojaan tulevaisuuskeskusteluun ja asettuneet aivan oikein vastustamaan uusien instituutioiden luomista EU:n päätöksentekoon. Suomessa myös vahvasti uskotaan siihen, että onnistuakseen, EU:n on uudistettava päätöksentekoaan niin, että niin etelä kuin pohjoinen niin itä kuin länsikin ja niin pienet kuin suuretkin ovat tasa-arvoisesti mukana.

Suomi on onnistunut tähän saakka hyvin EU -politiikassa ennen muuta johdonmukaisuuden ja aktiivisuutensa ansiosta. Uusien käänteiden edessä on julkisuudessa arvioitu, että Suomi on tippumassa vauhdista. Johdonmukaisuus edellyttää, että toimimme oikeina pitämiemme tavoitteiden puolesta. Kompromissien aika ei ole vielä. Kompromisseja on toki tehtävä ja tästä syystä Suomen ei pidä jäädä keskustelujen ulkopuolelle, vaikka juuri nyt näyttäisikin siltä, että emme seuraa valtavirtaa. Meidän on oltava mukana, jotta saamme tulevista kompromisseista mahdollisimman hyvin omia tavoitteitamme vastaavia. Lopulta on kuitenkin kysymys siitä, minkälaista toimivaltaa EU:n eri toimielimille annetaan - ja tämä keskustelu on vasta alkamassa.

Euroopan parlamentin kaikkien ryhmien näkemykset, samoin kuin komissionkin näkemykset EU:n kehittämisestä ovat samoilla linjoilla suomalaisten ajatusten kanssa. Myöskään yksikään tulevista EU:n jäsenmaista ei ole suurten linjoilla. Emme siis ole yksin.