UP 21.1.2004

Miten taataan julkiset palvelut

Eurooppalaisessa politiikassa jylläävät samat poliittiset näkemyserot kuin meidän kotoisessakin politiikassamme. Hyvinvointiyhteiskunta ja sen palvelujen varmistaminen on kansalaisille tärkeä kysymys. Sitä se on myös päättäjille. Päättäjien puolella linjaerot näkyvät siinä, ollaanko valmiita ulottomaan kilpailu kaikkiin julkisiin palveluihin. Oikeiston puolella on ajateltu ja ajatellaan, että yksityisen palvelutarjonnan ja kilpailun kautta palvelun laatu paranee ja hinta halpenee. Mutta millä kustannuksilla? Kuka kantaa toiminnan yhteiskunnalliset kustannukset ja varmistaa, että palvelut ovat tasapuolisesti kaikkien saatavilla? Näihin kysymyksiin ollaan vastauksena tarjottu palveluseteliä. Yhteiskunta subventoi rahalla ja sen rooli loppuu siihen.

Sosialidemokraattien ajatus hyvinvointiyhteiskunnan mallista on toisenlainen. Meille suomalaisille ja euroopplaisille sosialidemokraateille on tärkeää, että varmistetaan se, että kansalaiset saavat tarpeidensa mukaisia palveluja ja että palvelut ovat laadukkaita ja niitä tuottavien työntekijöiden työehdot ovat kunnossa.

Euroopan unionissa on viimeisten vuosien aikana pohdittu sitä tarvitaanko eurooppalaista säätelyä ja päätöksiä julkisista palveluista vai kuuluuko asia pelkästään jäsenvaltioille. Asia ei ole yksinkertainen. Julkisten palvelujen rakenne ja jopa se mitä pidetään julkisina palveluina vaihtelee maittain. Meille suomalaisina on ollut jo pitkään arkipäivää, että mm. tele- posti- ja energiapalvelut on kaupallistettu ja yritykset on velvoitettu hoitamaan julkisenpalvelun velvoitteita. Kaikissa maissa kilpailua ei ole vielä, ainakaan kokonaisuudessaan, toteutettu. EU:n tavoitteena näillä aloilla on täydellinen kilpailu, mutta niin, että kilpailulle luodaan selkeät pelinsäänöt. Sosialidemokraattien tavoitteena on kilpailuolosuhteissakin varmistaa palvelujen laatu ja saatavuus.

Näkemysten erilaisuus korostuu mitä enemmän tullaan hyvinvointipalveluihin. Käsitelläänkö terveys- sosiaali- ja koulutuspalveluja kuin mitä tahansa tuotetta, jolle pitää vain taata reilut kilpailuolosuhteet, vai onko jokin erityinen syy antaa niille oma erityinen asema?

Tähän kysymykseen sosialidemokraatit vastaavat, että hyvinvointi- ja koulutuspalvelut tulee erottaa muista ja taata se, että jäsenvaltiot voivat itse päättää miten ne rahoitetaan ja tuotetaan. Jäsenvaltion ei tarvitse päästää kilpailua kotikonnuilleen jos se ei sitä tahdo. Mutta jos palvelut avataan kilpailulle tulee kaikkia palvelujen tarjoajia koko EU:n alueella kohdella tasapuolisesti.

Ajankohtainen kysymys EU:ssa on se, pitäisikö laatia direktiivi, jolla määriteltäisiin se mikä on julkista palvelua jotta voitaisiin varmistaa, että EU:n kilpailulainsäädäntö ei jyrää alleen jäsenvaltioiden omaa tahtoa ja politiikkaa. Tänä päivänä monessa maassa on jouduttu palveluja avaamaan kilpailulle, koska EU:n tuomioistuin on sisämarkkinoiden kilpailusääntöihin nojaten todennut, että kilpailu on pitänyt sallia. Tämä on johtunut siitä, että julkisilla palveluilla ei ole lain tuomaa suojaa EU:n tasolla. Itse olenkin kallistunut sille kannalle, että EU:n tasolle on luotava väljä ja kansallaiset erityispiirteet huomioiva direktiivi, joka määrittelisi julkisten palvelujen periaatteet. En oikein usko, että pitkällä tähtäimellä muilla keinoilla julkiset palvelut ja niiden julkinen rahoitus onnistutaan turvaamaan. Asiaa pohditaan parasta aikaa EU:n komissiossa. Euroopan parlamentti kehottaa komissiota luomaan yhteistyössä parlamentin kanssa puitelainsäädäntöä tälle alueelle. Tätä näkemystä ajoivat asiasta viime viikolla äänestettäessä erityisesti parlamentin sosialidemokraatit.