UP-kolumni 13.4.2004

Oikeistouho taittuu

Pitkin tätä vuotta on Euroopan parlamentin konservatiivien puheenjohtaja Hans-Gert Pöttering nostattanut joukkueensa vaaliuhoa intoilemalla kesäkuun vaalien tuloksen olevan vain läpihuutojuttu konservatiivien voittokululle Euroopassa. Tässä huumassa on jo paikatkin jaettu. Komission puheenjohtajan paikka kuuluu uhon mukaan konservatiiveille. Ainakin suomalaiseen demokratiaan kuuluu käydä ensin vaalit ja jakaa paikat vasta sitten. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön tässäkin asiassa ja jälleen porvarit olivat asialla. Kassakaappisopimus nykyisten Euroopan parlamentin jäsenten Ilkka Suomisen ja Paavo Väyrysen välillä ennen vuoden 1987 vaaleja kuivui kokoon ja näin käynee myös porvariuholle Euroopan parlamentissa.

Konservatiivit nousivat viime vaaleissa Euroopan parlamentin suurimmaksi ryhmäksi. Siihen saakka, aina ensimmäisistä suorista parlamentin vaaleista vuodesta 1979 lähtien, olivat sosialidemokraatit parlamentin suurin ryhmä. Konservatiivien suuruudesta on osa kuplaa. Sosialidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja Enrique Baron on pyytänyt parlamentin puhemiestä Pat Coxia selvittämään onko konservatiivien ryhmä aito ryhmä parlamentin sääntöjen mukaan. Cox on luvannut myös näin tehdä. Parlamentin sääntöjen mukaan ryhmän voivat muodostaa parlamentissa edustettuna olevat puolueet, joilla on yhteiset tavoitteet ja yhteinen toimintaohjelma. Konservatiivien ryhmään kuuluu muun muassa brittien Eu- vastainen Tory puolue ja Italian berlusconilaiset. Kysymys on nyt kuitenkin erityisesti briteistä. Onko heillä tarpeeksi yhteneväinen ohjelma EU -myönteisen muun ryhmän kanssa, vai onko kyseessä vain tekninen yhteenliittymä, jonka tehtävänä on varmistaa mahdollisimman hyvät asemat konservatiiveille. Tätä asia selvitetään nyt parlamentin puhemiehen toimesta.

Suomalaisesta näkökulmasta erityisen tekniselta yhteenliittymältä vaikuttaa myös parlamentin keskisuuri liberaalien ryhmä, johon kuuluvat suomalaiset keskustalaiset. Liberaalit edustavat puhtaasti urbaaneja kaupunkiliberaaleja ja he ovat perinteisesti olleet kaikkiein liittovaltiohenkisin puolueryhmä Euroopan parlamentissa. Konservatiivien ohella ryhmä on markkinahenkisin ja monesti sitä vielä oikealta koukaten ohittava, kun on kysymys vaikkapa julkisten palvelujen yksityistämisestä ja kilpailuttamisesta. Miten tämä sopii kepun imagoon Suomessa?

Paljon puhuvan kuvan julkisuuden kiinnostuksesta Euroopan parlamentin työtä kohtaan antaa se äimistely, jota lehdistössä on esitetty kokoomuksen puheenjohtajakamppailuun lähteneen seitsemän vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä toimineen Marjo Matikainen-Kalströmin puheista. Kaikille on tullut täytenä yllätyksenä hänen suoraan työnantajajärjestöiltä lainatut iskulauseensa. Parlamenttityötä seuranneille ei tässä ole kuitenkaan ole mitään yllätystä.

Vaikka julkisuus ei edustajan työstä ole parlamenttikauden aikana kiinnostunut muutos tapahtuu parikuukautta ennen vaaleja. Meille tulee roppakaupalla kysymyksiä siitä mitä olemme täällä tehneet. Puheenvuorojemme ja kirjallisten kysymysten lukumäärää räknätään ja tällä perusteella määritellään kuka on ollut ahkera ja kuka lintsaa. Parlamentin työ on avointa ja lehdistö voi seurata sitä paikanpäällä ja selvittää sen mitä kukin parlamentissa tekee. Työn luonnetta tai kunkin työpanosta saatikka työn poliittista sisältöä ei lasketa täysistunnoissa puhuttuina minuutteina tai kirjallisten kysymysten tehtailulla. Milloin julkisuus kiinnostuu aidosti parlamentin työstä?

Kansalaiset ovat ansainneet tietää sen mitä heidän edustajansa parlamentissa tekevät ja minkälaisia tarkoitusperiä ajavaan ryhmään he kuuluvat.

Kokoomuksen euroehdokkaan Juha Kankkusen taannoinen haastattelu antoi kuvaa siitä miten kokoomus on ehdokkaita listoilleen houkutellut. Kun Kankkuselta kysyttiin miten hän ajattelee selviänsä tulevasta työstään Euroopan parlamentissa hän vastasi että siitä kaikesta sälästä mun tarttee tehdä jotain kymmenen prosentii, avustaja tekee loput. Herää kysymys, miksei tämä avustaja ole kokoomuksen ehdokkaana.