MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

Kirjoitukset 2007

Kirjoitukset 2006

Kirjoitukset 2005

Kirjoitukset 2004

Vanhemmat kirjoitukset ja puheet

 

Radio Rexin nettikolumni marraskuussa 2007

EU-tukia hakemaan

Euroopan komissio on viimein hyväksynyt Suomen alueelliset EAKR ( Euroopan aluekehitysrahasto)- toimenpideohjelmat, joilla rahoitetaan useita hankkeita Pohjois-Karjalassakin 2007 - 2013.

Ohjelmien hyväksyminen on myöhässä vuoden verran, koska hankkeiden olisi pitänyt käynnistyä jo tämän vuoden alussa. Myöhästymisestä on ollut haittaa ainakin niille EU-projektien tekijöille, jotka jatkavat aikaisemmin aloitettuja hankkeita uudella ohjelmakaudella. Toivottavasti työsuhteita ei ole tarvinnut irtisanoa.

Myöhästymisestä ei kuitenkaan voi syyttää ainakaan yksistään komission virkamiehiä. He pääsivät työhönsä myöhässä sen vuoksi, että jäsenvaltiot pitkittivät EU:n vuosien 2007-2012 talouskehyksen hyväksymistä. Viivästys johtui jäsenvaltioiden erimielisyyksistä budjetin suuruudesta. Lopulta rahaa myönnettiin mm. aluepolitiikkaan ja EU:n tutkimus- ja tiedeohjelmiin huomattavasti vähemmän kuin komissio ehdotti ja mihin parlamentti olisi ollut valmis.

Niinpä myös Itä-Suomen aluepolitiikkaan saamat varat vähenivät edelliskaudesta. Mutta Itä-Suomeen saatiin kuitenkin erillinen lisä johtuen maantieteellisistä ja rakenteellisista ongelmista kuten pitkät etäisyydet ja harva asutus.

Nyt pallo on alueilla, ja myös Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja työ- ja elinkeinokeskuksen on kyettävä haarukoimaan oikeat kehitysideat, joille hanketukea annetaan. Hyvät ideat ovat niitä, jotka luovat aitoja työpaikkoja kasvualoille.

Osaamisen parantaminen erityyppisen koulutuksen avulla on ollut punaisena lankana monissa tähän saakka toteutetuissa EU-hankkeissa. Nämä ovat sikäli hyviä, että niissä syntyy aitoa lisäarvoa -edellyttäen, että samalla rakentuu työpaikkoja/tai uutta yrittäjyyttä, missä uusia taitoja käyttää.

Pohjois-Karjalassa myös kulttuurihankkeet ovat saaneet EU- tukea. Itse asiassahan kulttuuri on yksi maakunnan aluekehityksen välinen. Olen itse käynyt tutkailemassa Kolin hankkeita, mm. muutama kesä sitten siellä toteutettua Sibeliuksen jalanjäljillä - teatteriproduktiota. Mukana oli nykyinen EU-kollegani, Ranskan entinen pääministeri Michel Rocard, joka oli hyvin ihastunut ja kiinnostunut näkemästään ja kokemastaan.

Nykyhankkeista välillistä EU-tukea on saanut Kontiolahden elokuvakylä, jossa idean isä Markku Pölönen viimeistelee uutta suomalaista tv-sarjaa Karjalan kunnailla, joka alkaa TV 2:ssa tässä kuussa. Sekin on myös ainakin osittain EU-hanke.

Joskus on ollut sellainen käsitys, että kulttuuri ei ole elinkeinohanke, eikä siten työllistävä. Nykyään on onneksi toisin. Muistan, kun aloitin EU-parlamentissa niin silloisen aluepolitiikan komissaarin piti oikein kovistella myös suomalaisia satsaamaan kulttuurihankkeisiin. Mietitäänpä miten iso merkitys hyvällä kulttuurihankkeella on sekä suoraan että välillisesti paikkakunnan ja alueen työllistäjänä - puhumattakaan imagon kohotuksesta.

Nyt siis reippaasti tekemään hakemuksia. Vastaanottajana on Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto tai TE-keskus, molemmissa osataan neuvoa.

Muistettava siis on, että EU-tukea ei haeta Brysselistä. EU-jäsenyyden myötä aluepoliittinen päätöksenteko Suomessakin on siirtynyt maakuntiin.

 

  Sivun alkuun