|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
UP-uutispalvelun kolumni, syyskuu 2007 Europopulistit liikekannalla Kahden EU-populistin, Seppäsen ja Väyrysen, poisjääminen tulevista EU-vaaleista alkaa jo sähköistää ilmaa. Ensimmäisenä tyhjän tilan jakajaksi on ilmoittautunut Timo Soini. Hän haluaisi kovasti saada EU-vastaisten kansalaisten äänet, mutta ei halua jäseneksi Euroopan parlamenttiin. Tässäpä pulma. Hän ei kuulemma halua tehdä ”väyrysiä”. Soinilla on tapana tehdä mustasta valkoista ja valkoisesta mustaa. Käyköhän tässä niin, että kun hän "rehellisesti" kertoo puoleensa tavoitteesta saada Euroopan parlamenttiin suomalaisia edustamaan "aito" kansanmies, julkisuus lopulta hyväksyy sen, että Soini on ehdokkaana keräämässä äänet mutta parlamentissa edustajana on vara-Soini. Omia vaaliasetelmiaan on varmistamassa myös nykyinen kepun edustaja Hannu Takkula. Hän näyttää myös laskevan EU-vastustajien äänien varaan. Enpä muistakaan milloin olisin ollut vastaavassa tilanteessa kuin viime maanantaiaamuna MTV 3:n aamulähetyksessä! Hallituspuolue kepun MEP linjasi itsensä Puolan presidentin ja pääministerin rinnalle suhteessa uuteen EU- sopimukseen ja siihen, mitä jäsenvaltioiden välillä oli sovittu kesän huippukokouksessa. Takkula esitti kantaa, jonka mukaan nyt on ryhdyttävä keskustelemaan kaikista sopimuksen sisältökysymyksistä. Hän "unohti”, että keskustan johdolla Suomen hallitus oli jo pari kolme vuotta sitten hyväksynyt perustuslakisopimuksen sisällön ja eduskunta ratifioinut Suomen puheenjohtajakaudella saman sopimuksen. Perustuslakisopimukseen sisältyi klausuuli, jonka mukaan jäsenvaltioiden tulee tuumata mitä tehdä, jos viisi jäsenvaltioita ei hyväksyttyä sopimusta ratifioi. Tätä työtä tehtiin kesäkuun huippukokouksessa Saksan johdolla. Jäsenmaat päättivät kutsua koolle hallitusten välisen kokouksen - HVK:n - muuttamaan sopimusta niiltä osin, joista sovittiin kesäkuussa. Puolan kaksoset ilmoittivat heti Brysselistä kotiin mentyään, että ei vainkaan - ei me mitään olla hyväksytty. Takkula on samalla linjalla. Mitähän Suomen pääministeri on mieltä? Vai onko tämä nyt sitä kepun kuuluisaa kaksoistaktiikkaa: yksi puhuu toista ja toinen tekee toista ja kukaan ei ota sanoista kiinni. Valittujen edustajien pitäisi mielestäni aidolla tavalla välittää kansalaisille politiikan sisältökysymyksiä. Perustuslakisopimus - tai kesäkuun jälkeen Sopimus Euroopan unionin toiminnasta - on perusta sille miten kuudesta 27 jäsenvaltioon kasvanut EU voi toimia. Mikään jäsenmaa ei ole saanut kaikkia tavoitteittaan sisälle. Jossain vaiheessa keskustelu ja neuvottelut on lopetettava ja tehtävä päätöksiä, jotta yhteistyö Euroopassa voi jatkua ja jopa kehittyä. Kaikki 27 jäsenvaltiota hyväksyivät perustuslakisopimuksen. Ongelmia tuli ratifiointivaiheessa, ja kesäkuussa pistettiin taas kirkko keskelle kylää. On ymmärrettävää, että ne, jotka vastustavat yhteistyötä EU:n piirissä, vastustavat sopimusta, jossa EU:n toimintaa tehostetaan ja kehitetään. Ne, jotka haluaisivat tehdä EU-yhteistyötä ja esittävät varauksia sovittuun sopimukseen, hakevat vain kannatusta kahdella jakkaralla. Päähallituspuolueelta tällainen on vastuutonta.
|
|