Voima 4/2007

Ilmasto- vai elinkeinopolitiikkaa?

Ilmastonmuutos on sen mittaluokan ongelma, että torjuntatalkoisiin on suomalaistenkin osallistuttava tosissaan. Uuden hallituksen ohjelma herättää valitettavasti kysymyksiä ja epäilyjä.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on kasvihuonekaasupäästöjä vähennettävä rutkasti. Tämä totuus ei hallitusohjelmassa tunnu, vaikka suunnitelmissa on lisätä ja tukea tuntuvasti bioenergian ja turpeen käyttöä.

Bio-alkuisilla sanoilla on positiivinen kaiku. Energiaan liitetyn bion uskotaan ilman muuta merkitsevän vähäpäästöisyyttä. Bioenergiaa aiotaan tukea verovaroin joka käänteessä - varmistamatta, että hiilidioksiditase on ilmaston kannalta positiivinen kaikissa vaiheissa.

Ennen kuin on tutkittua tietoa, ei pidä lähteä luomaan uusia tukijärjestelmiä osaksi maatalouspolitiikkaa. Ympäristön kannalta haitallisiksi osoittautuvista tukimuodoista on vaikea päästä eroon, kun ne muodostuvat tärkeäksi osaksi tuloa.

Turve on ilmaston kannalta kaikkein haitallisin polttoaine. Suomen hallitus ajaa turpeen luokittelua ”hitaasti uusiutuvaksi energiaraaka-aineeksi.” Jos turpeen tuotantoalue metsitetään käytön jälkeen, sen päästövaikutukset ovat hiilen luokkaa ja öljyn tasoa, kun alue soistetaan – 300 vuoden kuluessa!

Turpeeseen liittyy kasvihuonekaasupäästöjen lisäksi muita pahoja ympäristövaikutuksia ravinnepäästöistä luonnon monimuotoisuuden häviämiseen ja tulvia lisäävän vesitasapainon horjuttamiseen.

Uudet ympäristöteknologiat ja muut uusiutuvat energialähteet ovat hallitusohjelmassa jääneet käytännössä täysin bioenergian varjoon. Siitä esimerkkinä lause ”Tuuli- ja aurinkoenergian sekä lämpöpumppujen käyttöä edistetään.” Paljolti sanahelinällä on kuitattu myös energiansäästö ja energiatehokkuus.

Hiilidioksidipäästöjen vähentämisen pitää olla politiikan keskiössä. Ilmastopolitiikasta ei ole vara tehdä elinkeinopolitiikkaa.