29.3. 2007, UP-kolumni

Vaikeneminen ei ole kultaa

Maailmassa ainutlaatuinen valtioiden välinen yhteistyöelin Euroopan unioni saavutti sunnuntaina 50 vuoden kunniakkaan iän. Monet sanovat, että jos unionia ei olisi, pitäisi se nyt keksiä.

Mutta monille suomalaisille eurooppalainen yhteistyö tuntuu vain pakopullalta, jota ei haluttaisi pureskella. Syynä voi olla se, että suomalaiset tuntevat voimattomuutta. Yleinen käsityshän on, että asiat vain tapahtuvat siellä jossain EU:ssa. Vähemmän pohdiskellaan ja puhutaan, mihin EU:ta tarvitaan ja mitä tavoitteita haluamme ajaa EU:n päätöksenteossa. Ja miten kansallinen ja EU-politiikka linkittyvät toisiinsa. Suomessa on myös synnytetty käsitys pienestä Suomesta, jonka muut jyräävät. EU:n merkityksestä mieluummin vaietaan kuin nähdään vaiva ottaa asia esille ja selittää. Ja yleensä se mistä vaietaan, pelottaa ja tuntuu uhkaavalta.

Nyt kun uusi eduskunta aloittaa työnsä, sen on pontevasti otettava oikeutensa ja vastuunsa EU- asioissa. Eduskunnan kannanottojen ja edustajien keskustelujen kautta päätöksenteko välittyy kansalaisille. Olen huomannut hyvin monille ihmisille olevan yllätys, että EU-asiat käsitellään Suomen eduskunnassa. Ja itse asiassa kansanedustajat johtavat Suomen EU-politiikkaa - hallitus ja pääministerihän toimivat eduskunnan luottamuksen varassa. 

Perussuomalaiset tukeutuvat suomalaisten perushämminkiin EU-asioissa. Sen saivat eduskuntavaaleissa tuta paitsi keskusta myös sosialidemokraatit.

On väärä taktiikka vaieta asioista. Näissä eduskuntavaaleissa oli muutoinkin erikoinen "kenttäfiilis". Oli turhan hiljaista.

Yksi selitys on kenties juuri vaikeneminen. Kansalaisille ei oikeasti selvinnyt, mitä asioita sosialidemokraatit ajavat, mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja miten meille tärkeät asiat toteutamme. Se mitä paljon kuuli, oli hiukan alistunutta puhetta siitä, että aina näin vaalien alla luvataan, mutta mitä sitten oikeasti tehdään.

Vaaliohjelmiamme en ole kuullut kenenkään syyttävän vaalitappiostamme. Vaalitappio tuli ohjelmista huolimatta.

Meillä oli syystä tai toisesta uskottavuusongelma. Mielenkiintoista on myös se, miksi historiallisen suuri vaalitappio tuli yllätyksenä? Teimmekö vaalityötä ikään kuin rutiinilla, paneutumatta siihen, mitä kenttä haluaa viestittää? Vaalinalustilanteen hiljaisuuden olisi pitänyt pysäyttää. Itse en jaksa uskoa, että suomalaiset olisivat hylänneet yhteisvastuun ja solidaarisuuden ja siirtyneet kannattaman kovia arvoja ja yksilön kyynärpäätaktikointia.

Vaalitappion syyt on syytä selvittää syviä syntyjä myöten. Pitäen mielissä, että vaikeneminen ei ole kultaa ja rehellisyys maan perii.