MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   
ARKISTO

 

UP-Uutispalvelun kolumni 9.11. 2006

Potkua Itämeriyhteistyöhön

Itämeren alueen maiden ja kansojen yhteistyöllä ja taloudellisella kanssakäymisellä on pitkät perinteet. EU:n vappuna 2004 tapahtuneen laajenemisen myötä kanssakäyminen sai uudet puitteet.

Euroopan parlamentin sosialidemokraattisen ryhmän sisällä on viime eurovaalien jälkeen voimistunut yhteistyö Pohjoismaiden ja Baltian edustajien kesken.

Ryhmä kokoontuu säännöllisesti täysistuntojen aikana keskustelemaan sekä parlamentin mutta myös Itämeren alueen ajankohtaisista asioista. Virolaisia jäseniä ryhmässämme on meidän suomalaisten tapaan kolme, ruotsalaisia viisi, tanskalaisia kuusi ja liettualaisia kaksi. Latviasta europarlamentissa ei ole yhtään demaria. Myös puolalaiset ja ainakin merta lähellä olevat saksalaisetkin ovat olleet kiinnostuneita tulemaan mukaan.

Pelkkä keskustelukerho EU-parlamentin demarien Nordic-Baltic – ryhmä ei ole, vaan olemme saaneet myös näkyvää aikaan. Laadimme jo pari vuotta sitten keskusteluasiakirjan pohjoismaisesta hyvinvointimallista osana EU:n kasvu- ja kilpailukykystrategian, Lissabonin strategian tarkistusta. Asiakirja sai hyvän vastaanoton paitsi parlamentin sosialidemokraattisessa ryhmässä myös yli puoluerajojen.

Euroopan parlamentti hyväksyi syyskuussa Euroopan sosiaalimallin tulevaisuudesta oma-aloitemietinnön, joka on hyvin pohjoismaisen hyvinvointivaltioajattelun mukainen. Asianmukainen sosiaaliturva, kaikkien saatavilla olevat korkeatasoiset julkiset palvelut, mahdollisuudet maksuttomaan koulutukseen ja tasa-arvo eivät ole kilpailukyvyn este vaan edellytys. Asioita, joita on syytä Suomessakin pitää esillä näinä kasvavien tuloerojen aikoina.

Toinen Pohjoismaiden ja Baltian meppejä yhdistävä iso asiakokonaisuus on Itämeren alueen kysymykset osana pohjoista ulottuvuutta.

Viime keväänä valmistelimme tavoiteohjelman Itämeren alueen keskeisistä kysymyksistä: ympäristöstä ja yhteisistä työmarkkinoista. Ohjelma toimitettiin Suomen hallitukselle EU-puheenjohtajuuskauden alla.

Itämeri on ehkä maailman saastunein meri. Maatalouden, laivaliikenteen ja jätevesien aiheuttama rehevöityminen on vakavin ongelma. Ohjelmassamme vaadimme, että EU:n maataloudelle antamat ympäristötuet on käytettävä ympäristön hyväksi kaikissa alueen maissa. Öljyonnettomuuksiin on varauduttava ja laivojen jäte- ja pilssivesipäästöt on saatava kuriin yhteistoimin. EU:n ja Venäjän ympäristöyhteistyötä on tiivistettävä.

EU-jäsenyyden myötä Baltia ja Pohjoismaat ovat yhteistä työmarkkina-aluetta. Palkka- ja elintasoerot ovat vielä suuret. Itämeren alueelle tarvitaan yhteiset työehdot, palkkojen ja polkemisesta on jo lukuisia esimerkkejä. Sosiaalista dialogia ay-liikkeen ja työnantajaorganisaatioiden välillä on lisättävä EU:n tuella. Yhteistyöllä on puututtava myös alueen aivovientiongelmiin. Virossa esim. jo huutava lääkäripula.

EU-parlamentin sosialidemokraattien Nordic-Baltic –ryhmä järjestää tänään torstaina Helsingissä Yhteinen Itämeremme –seminaarin alueen yhteisistä työmarkkinoista, ympäristönsuojelusta ja taloudellisista näkymistä. Mukana ovat mepit Ruotsista, Virosta ja Suomesta, Tanskan ammatillisen keskusjärjestön asiantuntija sekä WWF-Finlandin meriasiantuntija.

Itämeren liepeillä asuu 85 miljoonaa ihmistä. Itämeriehdotuksemme tarkoituksena on luoda uutta yhteistyötä alueella. Uskomme, että alueen rantavaltioiden yhteistyöllä Itämeren voidaan luoda vahva kasvukeskus, joka pärjää globaalissa kilpailussa. Ihmistä ja ympäristöä unohtamatta.

Riitta Myller, Euroopan parlamentin jäsen (sd)

  Sivun alkuun