|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
|
UP-uutispalvelun kolumni heinäkuussa 2006 EU–herrat saunan kimpussa? Sauna on suomalaiselle pyhä asia. Jos Euroopan unionia haluaa suomalaiselle mollata, on siihen erityisen oivallinen väline sauna. Sopivasti juhannuspyhinä Yle levitti uutista EU-selvityksestä, jonka mukaan puun poltosta aiheutuu terveysriskejä. Helsingin sanomat lainasi uutisen verkkosivuilleen. Mistään uutisesta tai EU-selvityksestä ei kuitenkaan ole kyse. Jo vuosikausia on tiedetty liikenteen ja puun polton pienhiukkaspäästöjen vaarallisuus ihmisten terveydelle ja ympäristölle. Joka tapauksessa -joko tarkoituksellisesti levitettynä tai väärinymmärryksen vuoksi - alkoi pian levitä huhu, että EU kieltää saunan lämmityksen. Pohjanmaalla pistettiin astetta paremmaksi: juhannuskokotkin ovat vaarassa. Ihan yhtä mittavia uutisotsikoita asia ei sentään saanut kuin taannoinen grillimakkaran kieltohuhu. Kaikissa teollisuusmaissa, erityisesti kaupunkien keskustoissa, ilmanlaatu on niin huono, että se aiheuttaa vakavia hengityselinsairauksia, kuten astmaa. Maailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan ilman epäpuhtauksista vaarallisimmat, näkymättömät pienhiukkaset aiheuttavat Euroopassa jopa 350 000 ennen aikaista kuolemaa, Suomessa 1300. Pienhiukkasia syntyy erityisesti puun huonosta polttamisesta ja ns. kitupoltosta. EU:ssa ollaan valmistelemassa parasta aikaa uutta lainsäädäntöä, jolla pyritään pureutumaan pienhiukkasongelmaan. Uusi ilmanlaatudirektiivi tulee asettamaan toivottavasti nykyistä tiukemmat vaatimukset pienhiukkaspäästöille. Suomen energia- ja ilmastoselonteossa on vaadittu puuttumista puun pienpoltosta eli kotitalouspoltosta aiheutuviin terveysriskeihin. Ympäristöministeriö on tarttunut asiaan ja laittoi ehdotuksensa lausuntokierrokselle kesäkuun lopussa. Ehdotuksessa esitetään, että uusille uuneille, helloille ja vastaaville polttolaitteille asetetaan päästövaatimukset. Tämä antoi lisää puhtia huhulle, että EU kieltää saunan lämmittämisen. Toki tällä Suomen toimella on yhteys EU-lainsäädäntöön. Ilmanlaatudirektiivissä esitetään, että pienhiukkasille - niille pienimmillekin - asetetaan tulevaisuudessa päästörajat. Tähän Suomi varautuu. Kun EU:n direktiivissä määritellään päästörajat, jää toimeenpano kansalliselle tasolle. Eri maissa on erilaisia päästölähteitä. Jotta ihmisten terveyden suojelu olisi mahdollisimman tehokasta koko EU:n alueella, on kullekin maalle olennaisimmat päästölähteet tilkittävä. Haluan nauttia saunastani ja sen lämmittämisestä. Haluan myös talvella lämmitellä kotimaisen puun hehkussa. Siksipä olenkin etsinyt tietooni, miten puuta pitää polttaa, jotta polttotulos on mahdollisimman vähäpäästöinen. Jos Suomen ympäristöministeriön ehdotus menee lainsäädännössä läpi - ja miksipä ei menisi - tulevaisuuden uunit, liedet ja kiukaat tehdään jo tehtaassa puhdaspolttoisiksi. Suomalaiset uunivalmistajat ovat olleet edelläkävijöinä hakemassa ratkaisua puunpoltosta syntyviin hiukkaspäästöihin. Tulevat tiukemmat päästörajat siten tuottavat paitsi työtä suomalaisille valmistajille, varmistavat myös terveemmän hengitysilman meille kaikille.
|
|