MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

Kirjoitukset 2006

Kirjoitukset 2005

Kirjoitukset 2004

Vanhemmat kirjoitukset ja puheet

Tiedotteet

 

Tiedote 10.4. 2006 Julkaisuvapaa

Riitta Myller jatkaa Euroopan parlamentissa

Joensuulainen euroedustaja Riitta Myller (sd) jatkaa Euroopan parlamentissa meneillään olevan vaalikauden loppuun. Kautta on jäljellä reilut kolme vuotta.

- Pidän parlamenttia ja työtäni siellä tärkeänä. Arvostan myös äänestäjieni minulle sitä varten antamaa valtakirjaa, joten jatkan työtäni Euroopan parlamentissa kauden loppuun. Suomen eduskuntavaaleissa olen toki käytettävissä - mutta en ehdokkaana vaan vaalityössä, Myller kertoi Joensuussa tänään pitämässään tiedotustilaisuudessa.

- EU:n tasolla valmistellaan jäsenmaissa toimeenpantavasta lainsäädännöstä hyvin suuri osa. Yli 10-vuotta jatkuneessa euroedustajan työssäni olen ollut aktiivisesti mukana erityisesti ympäristöä ja aluepolitiikkaa koskevassa lainvalmistelutyössä. Tällä työllä on vaikutusta Suomen ja koko EU:n ympäristön tilan parantamiseen ja kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen. EU:n tulevien vuosien aluepolitiikan osalta parlamentissa saatiin hiljattain aikaan varsin hyvin Suomen tavoitteiden mukaiset päätökset.

Myllerin halukkuutta asettua ehdolle ensi maaliskuun eduskuntavaaleissa on kysynyt Joensuun työväenyhdistys.

Lisätietoja:

Riitta Myller 040 – 504 8303

 

 

Sivun alkuun