EU-intoilua

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n selvityksen mukaan suomalaisten luottamus Euroopan unioniin on selvästi vähentynyt viimeisen vuoden aikana. Myös muut selvitykset ovat olleet samansuuntaisia. Suomessa on ollut tapana puhua joko EU intoilijoista ja Eu kriitikoista. Minun on ollut vaikea hyväksyä kumpaakaan määritelmää, etenkin jos intoilulla tarkoitetaan eurooppalaiseen yhteistyöhön ennakkoluulottomasti ja myönteisesti suhtautuvia kansalaisia ja kriitikoilla niitä, jotka vastustavat EU:a periaatteesta.

Milloinhan opimme suhtautumaan Euroopan unioniin työvälineenä. Kysymys on siitä, että eurooppalaiset maat ovat perustaneet EU:n yhteistyön välineeksi, jonka avulla pyritään saavuttamaan enemmän kuin mihin yksittäiset jäsenmaat yksin pystyisivät. Päätökset, joita Euroopan unionissa tehdään, ovat joskus huonoja, epäviisaita, epäsopivia ja vieraita arkielämälle. Aivan kuin päätökset joita Suomen eduskunnassa tehdään. Jotkut päätökset ovat hyviä, toimivia ja uusia uria aukaisevia. Kuten Suomenkin eduskunta tekee.

Euroopan unionin päätettäviin asioihin tulee suhtautua samoin kuin päätöksiin, joita tehdään kunnanvaltuustoissa ja Suomen eduskunnassa. On olemassa ongelma johon haetaan ratkaisua. Euroopan unionissa komissio valmistelee uudet ehdotukset ja jäsenvaltioiden hallitukset ja Euroopan parlamentti ovat päättäjiä. Euroopan unioniin on opittu suhtautumaan niin, että komission ehdotukset ovat jo toteutettavaa lainsäädäntöä. Komission ehdotus on kuitenkin vain ehdotus, jota käsitellään Euroopan parlamentissa ja jäsenvaltioita edustavassa ministerineuvostossa kuin kunnan hallituksen ehdotuksia kunnan valtuustossa. Hallitus ehdottaa ja valtuusto päättää.

Päätökset miellyttävät harvoin kaikkia. Päätökset saavat mieleisekseen ne, jotka pystyvät parhaiten perustelemaan kantaansa ja saamaan tuekseen muita. Tämä edellyttää aktiivisuutta ja omaa kansallista tavoitteen asettelua. Jotta Suomen ja suomalaisten näkemykset tulevat yhteisessä lainsäädännössä riittävästi huomioitua tarvitaan tavoitteita, joita ajetaan EU:n päätöksenteossa.

Tämä voi tuntua pitkäpiimäiseltä, koska EU:n tasolla tehdyt päätökset näkevät päivänvalon kansallisissa käytänteissä usein vasta vuosien kuluttua siitä kun parlamentti ja jäsenvaltiot ovat päätöksen tehneet. Tästä syystä yhteys EU:n ja kansallisen päätöksenteon välillä hämärtyy. EU:ssa tehdyt päätökset viedään kansalliseen lainsäädäntöön jäsenmaan lainsäätäjän toimesta. Suomessa eduskunta päättää lopullisesti miten direktiivit pannaan Suomessa käytäntöön. Täytäntöönpanoa tehtäessä harvoin tuodaan esille, että kyseessä on yhteinen EU:n tasolla tehty päätös.

EU:ssa hyväksyttyä lainsäädäntöä vietäessä kansalliseen lainsäädäntöön huomataan usein pulmia, joita ei ole osattu ottaa huomioon, silloin kun asiasta on päätetty yhdessä muiden EU maiden kanssa. Tällöin helpoin ratkaisu on syyttää EU:n byrokraatteja, jotka eivät tätäkään asiaa ymmärrä ja pakottavat suomalaiset kaikkiin kummallisiin sääntöihin. Muistamatta, että oltiinhan siellä mekin.

Oma lukunsa on elämöiminen ns. nippelidirektiiveillä. Ymmärrän, että kansalaisten on vaikea ymmärtää, jos EU puuhastelee todellisuudelle vieraiden "mämmi" direktiivien parissa. Tällä alueella toivoisi tiedotusvälineiltä suurempaa perehtymistä asioihin. Nippelit osoittautuvat usein joko tuulesta temmatuiksi, väärinymmärryksiksi tai osatotuuksiksi. En tiedä kenen edun mukaista on näiden "totuuksien" jatkuva toistaminen ilman, että tarkistetaan mikä asiassa on totta ja mikä ei.

Riitta Myller

Euroopan parlamentin jäsen