MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   

Kirjoitukset 2006

Kirjoitukset 2005

Kirjoitukset 2004

Vanhemmat kirjoitukset ja puheet

 

UP-kolumni tammikuu 2006

Suomalaiset ovat kansalaisia

Tarja Halonen on kuuden vuoden ajan nauttinut kansan syvien rivien tukea ja kannatusta. Hänen vastuullisuutensa ja osaamisensa on vakuuttanut myös maamme rajojen ulkopuolella. Tarja on osoittanut työllään ja toiminnallaan olevansa koko kansan presidentti.

Sauli Niinistön ensimmäisen kierroksen kampanja perustui iskulauseelle ”vastakkainasettelun aika on ohi”. Toisen kierroksen tavoite kuitenkin on: Suomeen on saatava porvari presidentiksi hinnalla millä hyvänsä. Onko meillä siis toisella kierroksella ehdolla eri Sauli kuin ensimmäisellä ?

Suomalaiset ovat kansalaisia. Itsenäisiä päättäjiä. Tämä pitäisi myös Keskustan johdon muistaa, kun sen patistelee kannattajiaan puoluekurin nimissä Niinistön taakse.

Tunnen paljon keskustalaisia Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, Keski-Suomesta ja molemmista Savoista. Tuntemillani ihmisillä on todella suuria vaikeuksia samaistua siihen maailmankatsomukseen, jota kokoomus edustaa. Erityisen voimakkaasti vierastetaan Niinistön Nato-linjauksia.

Keskustalainen lehdistö on lähtenyt paimentamaan puolueen kannattajia kirjoittamalla, että eihän presidentti yksin Natoon menosta päätä. Lopullinen päätös on monen lukon takana, kirjoittavat mm. Keski-Suomalainen ja Ilkka.

Presidentin keskeisin tehtävä on ulkopolitiikka ja Nato on ulkopolitiikkaa. Kyllä sillä on väliä - ja paljon - millainen on presidentin kanta asiaan!

Luulisi tämä asian kiinnostavan erityisen paljon keskustan kannattajia, pyrkihän Niinistö nimenomaan horjuttamaan Vanhasen poliittista uskottavuutta pyörittämällä erilaisia vihjauksia hallituksen salailuista Naton kanssa tehtävistä kriisinhallintaharjoituksista. Asia selvisi ja salailuvihjeet osoittautuivat vain mielikuvituksen tuotteiksi.

Niinistöltä pitää myös kysyä mikä on se ”eurooppalainen Nato”, johon hän on Suomea viemässä. Naton eurooppalaisesta pilarista keskusteltiin joitakin vuosia sitten. Tämä keskustelu ei kuitenkaan saanut minkäänlaista vastakaikua ja niinpä siitä ei missään enää puhuta. ”Eurooppalainen Nato” onkin vain sumuverho, jonka turvin toisille voidaan näyttää Nato-korttia - ja toisille taas tarpeen mukaan kriittistä suhtautumista nykynatoon.

Tarja Halosen toiminnasta on kokemusta paitsi presidenttinä myös ulkoministerinä. Hänen ei ole tarvinnut näissäkään tehtävissä turvautua sumuverhon suojaan.

Riitta Myller

 

 

  Sivun alkuun