UP-kolumni 4.3.2004

Terveystuotteilla tehdään rahaa

Syömällä sitä tai tätä ja välttämällä jotain toista tai kolmatta säilytät ikuisen nuoruuden tai vähintäänkin terveyden, väittävät mainokset ja pikku-uutiset. Terveysruokamarkkinoilla liikkuu suuri raha. Tavallisten kuluttajien on vaikea - ellei mahdoton - tietää, pitääkö joku väittämä paikkansa vai ei.

Euroopan tasolla ollaan parasta aikaa valmistelemassa lainsäädäntöä, joka säätelisi sitä, minkälaisia terveysväittämiä tuotteisiin voi yhdistää. On selvää, että tällaiset säädökset täytyy tehdä koko yhteisön laajuisina, koska EU on yhteismarkkina-alue. Yhdessä EU-maassa olevat tuotteet ovat kaupan kaikissa muissakin maissa.

Tulevan lainsäädännön mukaan tuotteiden valmistajat ja markkinoijat eivät saa antaa katteettomia lupauksia, vaan terveysväittämät on aina voitava myös todistaa. Tuotteiden valmistajien tulee antaa tieto kuluttajille sellaisessa muodossa että "keskiverto" kansalainen voi sen ymmärtää.

Kuluttajalainsäädäntö kaikkineenkin on keskeinen osa EU:n lainsäädäntöä. Periaatteena on, että yhteisön lainsäädäntö takaa kansalaisille mahdollisimman korkea kuluttajan suojan tason. Ostoksia tekevän kansalaisen on voitava luottaa siihen, että kaupan oleva tuote, tulipa se mistä EU-maasta tahansa, on turvallinen käyttää ja se sisältää sitä mitä lupaa.

Muutama vuosi sitten hyväksyttiin vitamiineja ja hivenaineita koskeva lainsäädäntö. Uuden lainsäädännön mukaan käsikaupassa voi olla vain sellaisia vitamiineja, joiden käyttö on terveydelle turvallista. Joissakin maissa vitamiinien käyttö oli karannut käsistä ja kaikenlaisissa kioskeissa myytiin vitamiineja joiden pitoisuudet olivat terveydelle haitallisia tai jopa vaarallisia. Näiden vitamiinituotteiden valmistajat eivät kuitenkaan halunneet menettää tuottoista businestaan ja masinoivat suuret joukot ihmisiä parlamentin edustalle aina, kun asia oli käsittelyssä joko valiokunnassa tai suuressa salissa.

Kansanterveys ja kuluttajien suojelu kulkevat usein käsi kädessä. Euroopassa esiintyvät eläintaudit ovat pistäneet vauhtia lainsäädäntöön, jonka mukaan mm. lihan alkuperä on voitava selvittää aina ruokapöydästä maatilalle saakka. Allergioiden ja muiden ruoka-aineherkkyyksien lisääntyminen on edellyttänyt entistä selkeämpiä ja tarkempia säännöksiä tuoteselosteista.

EU:n lainsäädännön pitää olla sellaista, että sitä voidaan valvoa. Säännökset pitää toteuttaa samalla tavalla kaikissa maissa. Tästä seuraa, että joskus vaikuttaa siltä, että EU:n säädöksillä puututaan lillukanvarsiin. Asiayhteyksistään erotettuna säädökset saadaan näyttämään huvittavalta puuhastelulta.

On varmasti tarvetta pohtia, onko jostain asiasta säädettävä EU:n tasolla ja jos on, niin miten tarkasti. Silloin, kun on kysymys tarkoista raja-arvoista, on vaikea välttää yksityiskohtaista säädäntöä. Raja-arvoissa pitäytyminen on myös voitava osoittaa, joten tarvitaan tutkimuksia ja selvityksiä. Elleivät tuottajat ole näitä selvityksiä tehneet, eivät he myöskään voi pitää tuotteitaan markkinoilla. Tulevassa terveysväittämiä koskevassa lainsäädännössä törmätään varmasti "tervaan". Jostain putkahtaa joku tuote, jota on käytetty iät ja ajat ja siihen on liitetty joku terveysväittämä. EU:n lainsäädännön voimaan tulon jälkeen tämä väittämä pitäisikin pystyä todistamaan. Mutta miksi pitää todistaa jotain mikä yleisesti tiedetään todeksi?

Euroopan parlamentin keskeinen tehtävä ja sen tärkein toimivalta on päättää yhdessä jäsenmaiden kanssa EU:n tasoisesta lainsäädännöstä. Lainsäädännöllä vaikutetaan jokaisen suomalaisen elämään. Jotta eurooppalaiset lait sopisivat myös suomalaiseen todellisuuteen on entisestäänkin tehostettava yhteistyötä eduskunnan ja Euroopan parlamentin välillä. Tähänhän kiinnitti myös tasavallan presidentti huomiota valtiopäivien avajaisissa.