|
|
|
|
||||||||
| |
|
|
||||||||
|
|
||||||||||
| |
|
|
|
|
|
|
||||
|
|
||||||||||
|
Uutispäivä Demari 4.7.2003 Kesän kuuma EU-uutinen Lehden myynti on taattu kun lööpissä lukee, että EU- kieltää. Aivan ensiksikin, kun EU -kieltää tai myöntää tarvitaan päätökseen paitsi komission ehdotus myös neuvoston eli jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin päätös. Nyt kuumana käydyssä grilliruokakeskustelussa ei ole vielä mitään näistä elementeistä, ei edes komission ehdotusta. Tästä huolimatta jo yksi ja toinen julkkiskokki on iltapäivälehden kysyessä asiaa kommentoinut. Kesällä 1999 elintarvikkeiden turvallisuuskysymykset
olivat vahvasti esillä eurovaalikampajoissa eri Euroopan maissa.
Vaalien jälkeen valittu komissio, puheenjohtaja Romano Prodi etunenässä, Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto on avainasemassa kun selvitetään, mitkä ovat elintarvikkeiden turvallisuusriskit. Viraston tehtävänä on myös tiedottaa asioista kansalaisille. Tällä hetkellä - kuten hyvin tiedetään - viraston toiminta ei ole päässyt käyntiin, vaikka tarvittavat päätökset on tehty jo pari vuotta sitten. Ruotsalaisten lehtitietojen mukaan, johon koko kohu on Suomessa perustunut, EU:n lääketieteellinen komitea on selvittänyt. että savustetut ja grillatut elintarvikkeet ovat jopa kymmenen kertaa suurempia syöpää aiheuttavien PAH-yhdisteiden lähteitä kuin saastunut ilma. Jos näin on, on selvää, että asia on tutkittava perinpohjin ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin. EU:n kansanterveysperiaatteiden mukaan terveyteen vaikuttavat asiat ohittavat sisamarkkinasäännökset. Jos kansanterveydellisillä syillä, jotka on näytetty toteen tieteellisillä tutkimuksilla, osoitetetaan, että jotkin tuotteet ovat terveydelle vaarallisia voidaan niiden kauppa kieltää. Lähtökohtana on, että sisämarkkina-alueella kaupan olevien tuotteiden tulee aina olla turvallisia. Jos taas kysymyksessä on mahdollisesti haitalliset tai esim. allergiaa aiheuttavat aineet tulee nämä merkitä tuotteisiin, jotta kuluttaja osaa valita itselleen sopivat tuotteet. Myös geenitekniikalla jalostetut tuotteet on selkeästi merkittävä, jotta niitä kaihtava kuluttaja tietää mitä ostaa. Vaikka tieteellisesti osoitettaisiin, että PAH -pitoisuudet grillatuissa ja savustetuissa ruuissa ovat terveydelle vaarallisia enempää EU:n kuin kansallisetkaan viranomaiset eivät tule rannoille tai kotipihoille vahtimaan kenenkään ruoanlaittoa. Sisämarkkina-alueella kaupan olevat tuotteet eivät kuitenkaan saa aiheittaa tieteellisin tutkimuksin osoitetavia terveysriskejä, joten kaupan hyllyiltä tuotteet saattavat loppua. EU:n elintarviketurvallisuusviraston tehtävä onkin yhdessä kansallisten elintarvikevirastojen kanssa antaa kuluttajille oikeaa tietoa ja toisaalta olla aloitteellinen tuomaan esille mahdollisia ongelmia. Tässä työssä on tärkeää myös leikata siivet huhuilta, joita kesän uutiskato aiheuttaa. Keskustakin pyrki saamaan elintarvikeasioilla
itsellen hieman tasoitusta, masinoimalla tukimiehensä ja -naisensa
kirjoittelemaan lehtien yleisönosastoihin ja internet-keskustelupalstoille
Lipposen valehdelleen vaalien alla Suomen mahdollisuuksista saada EU:n
elintarvikevirasto Helsinkiin. Eiköhän tämäkin asia
ole jo saanut arvoisensa lopun, kun tosiasiat on kerrottu. Lipponen oli
asianmukaisesti käynyt keskustelut, sekä komission että
vastahankaan olevan Italian kanssa, jotta elintarvikevirastoasia saisi
ratkaisun. Muutahan ei ole tehtävissä, kun asia vaatii yksimielisen
päätöksen. Berlusconi ottaa todella suuren vastuun EU:n
mahdollisesta epäonnistumisesta elintarviketurvallisuuden lisäämisessä,
jos se estää edelleen järkevän ratkaisun aikaansaamista.
Helsingillä on kaikki valmiudet ottaa virasto vastaan ja saada se
heti toimimaan kunnolla. Tärkeät tieteelliset yhteydetkin on
turvattu kun virasto toimisi keskellä yhtä maailma arvostetuimmista
bioteellisitä tutkimuslaitoksista.
|
||