MEP Riitta Myllerin verkkosivut
Etusivulle
Palaute
Ajankohtaista Esittely Toiminta parlamentissa Kirjoituksia ja puheita kalenteri Yhteystiedot Linkit
   
ARKISTO

 

Euroopan parlamentissa tapahtuu

Tiedotusvälineet ovat näyttävästi uutisoineet Euroopan parlamentin puhemiehen vaalia, jota on luonnehdittu poikkeukselliseksi. Näin toki onkin. Aikaisemmin parlamentin suurimmat ryhmät, sosialidemokraatit ja konservatiivit, sopivat, että puhemiehen paikkaa hoidetaan yhdessä tuumin - ensimmäisen kaksi ja puolivuotiskauden toinen ja toisen toinen. Euroopan parlamentin vaikutusvalta ja valta muuttaa komission ja ministerineuvoston ehdotuksia perustuu pitkälle siihen, että parlamentista saadaan muutosehdotusten taaksen määräenemmistö. Yksikään ryhmä ei tähän yksin yllä, siksi tarvitaan hyvää yhteistyötä ryhmien välillä.

Vuoden 1999 vaalien jälkeen konservatiiveista tuli Euroopan parlamentin selvästi suurin ryhmä, kun aikaisemmin suurimman ryhmän asema oli kuulunut sosialidemokraateille. Voittonsa jälkeen konservatiivit lipesivät aikaisemmasta yhteistyöstä ja hakivat liittolaisensa liberaaleista. Nyt on uutisoitu, että liberaalit ovat murtaneet sopimuksiin perustuvan puhemiehen valinnan. Tämähän ei ole totta, koska heidän riveistään noussut Pat Cox on puhemiehenä vain siitä syystä, että heillä oli sopimus konservatiivien kanssa. Yllätys oli siinä, että sopimuksen ulkopuolelta tullut sosialidemokraattien David Martin antoi niin kovan vastustuksen vaalissa. Sopijaosapuolille oli järkytys, että tuloksen selviämiseen tarvittiin kolme äänestyskierrosta.

Eurooppalaiset liberaalit ovat talouden liberalisoinnin etuvartiossa. Ryhmänä yhtenäisemmin markkinoiden vapauttamisen ja julkisten palvelujen yksityistämisen kannalla kuin konsanaan konservatiivit. Suomalaiset keskustalaiset ovat näyttävästi iloinneet liberaalien riveistä nousseen edustajan valinnasta puhemieheksi. Jos olen ymmärtänyt keskustalaisen politiikan oikein, ainakaan ohjelmiensa mukaan heidän ei tulisi seisoa ensimmäisenä tässä joukossa.

- - - - -

Parlamentin viikolla oli toki muitakin asioita kuin vaaleja. Poliittiset erot tulivat esille äänestettäessä kahdesta tärkeästä mietinnöstä. Toinen liittyi julkisiin hankintoihin ja toinen ympäristönsuojeluun.

EU:n perusperiaatteisiin kuuluu, että pääoman ohella myös palvelut ja työ voivat vapaasti liikkua yhteisillä sisämarkkinoilla. Monia kuntia on kiusannut se, että tarjouspyyntöjä vaikkapa suurista rakennushankkeista tai tavarahankinnoista on pitänyt EU sääntöjen mukaan pyytää myös ulkomaisilta yrityksiltä. On ollut epäselvää, mitä muita perusteita kuin hintaa on voinut pitää tarjouksen hyväksymisen ehtona. Nyt komissio on uudistanut vanhaa direktiiviä ja pyrkii siihen, että vain raha olisi konsulttina. Parlamentti äänesti kuitenkin sosialidemokraattien muutosehdotusten puolesta, joissa korostettiin myös ympäristö- ja sosiaaliasioiden huomioimista.

Helsinki kilpailutti jonkin aikaa sitten omat bussiliikenteensä, ja tarjouskilpailun voitti tarjous, jossa painotettiin ympäristökysymyksiä, ei halvin tarjous. Asia meni EU:n tuomioistuimeen ja Helsinki voitti. Jos komission uudistettu ehdotus sellaisenaan menisi läpi ja Helsingin tapausta käsiteltäisiin uuden direktiivin pohjalta, Helsinki häviäisi jutun. Sosiaaliasioiden huomioon ottamisella tarkoitetaan vaikkapa sitä, että tarjouksen hyväksymisen yhtenä perusteena voi olla työtilaisuuksien järjestäminen heikoimmille työllisyysalueille. Näitä kohtia vastustivat sekä liberaalit että konservatiivit.

Toinen tärkeä raportti, josta äänestettiin tällä viikolla, oli EU:n kuudes ympäristön toimintaohjelma. Olin asian esittelijänä eli raportti kulkee minun nimelläni. Ympäristöohjelmalla luodaan puitteet EU:n tulevan ympäristöpolitiikan suuntaamiselle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Olin ehdottanut selkeämpiä tavoitteita ohjelmalle kuin mitkä parlamentti oli valmis hyväksymään. Olisin pitänyt tarpeellisena, että esim. ilmanlaadun parantamiselle, melun ja jätteiden määrän vähentämiselle olisi voitu löytää sitovampia tavoitteita kuin mitä tapahtui. Mielestäni myös maatalouden uudistaminen ympäristöä kunnioittavampaan suuntaan pitäisi aloittaa ohjelmakaudella, ja ympäristöä vahingoittavista tuista tulee päästä eroon. Näitä ei saatu läpi konservatiivien ja osin liberaalien vastustuksen vuoksi. Ympäristöraportti oli toisessa käsittelyssä ja muutosten läpimenoon olisi tarvittu suurten ryhmien yhteistyötä.

  Sivun alkuun